Blogi

Kulttuuri- ja taidealan moninaisuus on sen vahvuus
Cuporen tuore tutkimus osoittaa, että kulttuuria rahoitetaan lähes kaikilta hallinnonaloilta. En näe tätä ongelmallisena sirpaleisuutena, vaan kulttuurin luonteeseen kuuluvana asiana:…

Sivistyksen mittaamaton arvo
Valtion ja kuntien kannattaa rahoittaa kulttuuria ja taidetta, sillä se tuottaa kasvua ja työllisyyttä. Kulttuurin ja taiteen aluetalousvaikutukset perustuvat esimerkiksi…

Työllisyystavoite edellä puoliväliriiheen
Hallituksen puoliväliriihi on jokaisen työvoimavaltaisen alan, ja siten myös kulttuuri- ja taidealan kannalta tärkeä paikka tulla kuulluksi ja nähdyksi. Työllisyys-…

Liike ja vaihto!
Tapahtumateollisuus ry:n edunvalvontatyöryhmässä, jonka puheenjohtajana toimin, kuulin suurmusikaaleilla bisnestä tekevältä Johan Storgårdilta hyvän kiteytyksen, miksi kaupunkien kannattaa houkutella suurtapahtumia: liike…

Monessa kunnassa tehdään hyvää kulttuuripolitiikkaa
Kuntien kulttuuriammattilaiset ovat hekin tänä vuonna osoittaneet suurta venymistä ja kekseliäisyyttä epävarmoissa oloissa. Osassa kuntia on päädytty lomautuksiin ja jopa…

Kulttuurihyvinvoinnin tekijöitä löytyy!
Taiteen edistämiskeskus Taike on juuri julkaissut erinomaisen Kulttuurihyvinvoinnin käsikirjan: Taidetta! Siinä kerrotaan hyvistä käytännöistä kautta maan: taiteen ja kulttuurin avulla…

Taiteen vapaus uhattuna Euroopassa
Taiteen vapaus tarkoittaa sitä, että taiteilijalla on oikeus ja mahdollisuus tehdä taidetta omista lähtökohdistaan. Taiteen vapautta vaalitaan muun muassa siten,…

Kulttuuria kuntavaaleihin!
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n kuntavaaliohjelma kertoo, että kulttuuri vaikuttaa: kulttuurin avulla on luotavissa kuntaan kasvua ja työllisyyttä. Kulttuurissa…

Kulttuuria ja taidetta turvallisesti
Ministeri Annika Saarikko vastasi monen kulttuurinystävän huoleen ja kulttuuritoimijan toiveeseen asettamalla työryhmän valmistelemaan periaatteet turvallisten tapahtumien järjestämiseksi. Kiitos jälleen kerran…

Ursula Von Der Leyen esittää uutta eurooppalaista Bauhausia
Bauhaus oli sata vuotta sitten Saksassa toiminut arkkitehtuuri- ja taidekoulu, jolla oli suuri vaikutus eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen elämäntapaan. Saksassa Bauhaus…