Tiedote
Kulttuurietu juhannussaunaan? Palvelukysynnän elvyttämisen keinoja pitäisi valmistella kokonaisuutena
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry penää lausunnossaan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle sekä liikunta- ja kulttuuriedun että kotitalousvähennyksen laajennuksen kokonaistarkastelua. Nyt hallitus…
Merja Ylä-Anttilasta KULTA ry:n uusi puheenjohtaja
Media-alan monipuolinen vaikuttaja, Yleisradion toimitusjohtajana ja MTV:n päätoimittajana työskennellyt Merja Ylä-Anttila on valittu Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n uudeksi…
Puolustuslinja korvien välissä – uusi kirja kertoo kulttuurin roolista osana suomalaista kokonaisturvallisuuden mallia
Kulttuuri on turvallisuuskysymys: uusi kirja kertoo suomalaisen kulttuurin puolustamisen olevan luonteva osa isänmaallisia tunteita ja isänmaallista puhetapaa. Kulttuuri- ja taidealan…
Kansalaisjärjestöjen kattojärjestöt: Näin järjestöjen tukemisesta saadaan paras mahdollinen hyöty yhteiskunnalle
Kansalaisjärjestöt tukevat ihmisten hyvinvointia, edistävät demokraattisia arvoja ja osallisuutta, rakentavat luottamusta ja vahvistavat kokonaisturvallisuutta. Kuitenkin järjestöjen toimintaympäristö on muutoksessa ja…
Kulttuuri- ja taidealan leikkaukset ovat peruttu – päätös vahvistaa uskoa tulevaisuuteen
Kulttuuri- ja tiedeministeri Mari-Leena Talvitie on ilmoittanut, että suunnitellut kulttuurialan 7,8 miljoonan euron leikkaukset perutaan. Päätös tuo helpotusta kulttuurialan toimijoille…
Sananvapauden puolustajien pelikirja
Viime viikolla Helsingin Sanomain Säätiö julkaisi ensimmäisen pamflettinsa, Sananvapauden puolustajien pelikirja. Sen on kirjoittanut kirjailija, politiikan tutkija ja KULTA ry:n…
Kulttuurileikkaukset eduskunnan käsissä: selonteon henki puntarissa
Budjettiriihessä linjattiin 7,8 miljoonan leikkauksesta kulttuuribudjettiin. Budjettiriihen tiedotuksessa kerrottiin, että leikkaus kohdennetaan elokuva-alalle. Leikkausta ei oltu valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä,…
KULTA ry vinkkaa: Kulttuuripolitiikan tila -hanke käynnistyi Cuporessa
Cupore on kesäkuussa käynnistänyt Kulttuuripolitiikan tila -tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on parantaa kokonaiskuvaa suomalaisen kulttuuripolitiikan tilasta ja edistää tietoon perustuvaa yhteiskunnallista…
Kohti Mondiacult 2025:ttä -webinaari 15.9.
Kansanmusiikki-instituutti ja KULTA ry järjestävät maanantaina 15.9. klo 14.00 – 15.45 webinaarin, jossa käsitellään kestävän kehityksen kulttuuritavoitekampanjoiden uusimmat uutiset. Maanantaina…
Andrea Soilander on nimitetty KULTA ry:n markkinointi- ja viestintäassistentiksi
Andrea Soilander on nimitetty Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n markkinointi- ja viestintäassistentiksi. Hänellä on korkeakoulututkinto graafisesta suunnittelusta sekä pitkä…
