kulttuuripoliittinen selonteko
Lausunto taiteen perusopetuksen uudistuksesta
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry muistuttaa taideopetuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä muun muassa kulttuuripoliittisessa selonteossa tunnistettujen tulevaisuustaitojen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin…
Kulttuurileikkaukset eduskunnan käsissä: selonteon henki puntarissa
Budjettiriihessä linjattiin 7,8 miljoonan leikkauksesta kulttuuribudjettiin. Budjettiriihen tiedotuksessa kerrottiin, että leikkaus kohdennetaan elokuva-alalle. Leikkausta ei oltu valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä,…
KULTA ry:n lausunto kuntien valtionosuuksien leikkauksista
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry arvioi, että kuntien 75 miljoonan euron suuruisesta valtionosuuksien leikkauksesta laskennallista vos-määrärahaa leikkaantuu kirjastoilta 2…
Kasvurauha kulttuurille – politiikan syksy käynnistyy budjettikäsittelyyn valmistautuvilla kesäkokouksilla
Eduskuntaryhmät valmistautuvat elokuussa budjettisyksyyn kokoontumalla kesäkokouksiin. Puolueesta toiseen hieman vaihtelee kuinka suuri painoarvo linjauksien valmistelussa eduskuntaryhmien kokouksilla on, mutta kansanvallan…
Kulttuuripoliittinen selonteko sai eduskunnassa laajan käsittelyn
Sivistysvaliokunnan mietintö on hyväksytty ja se menee syksyllä täysistuntosalin käsittelyyn Sivistysvaliokunnan mietintö kulttuuripoliittisen selonteon asiantuntijalausunnoista on vaikuttava. Selontekoa käsiteltiin useassa…
Kehittyykö kestävä kehitys – ja mikä on kulttuurin rooli siinä
Kulttuurin rooli kestävän kehityksen muutosvoimana on asetettu tavoitteeksi niin kulttuuripoliittisessa selonteossa kuin luovan talouden kasvustrategiassa. Kulttuurin hyödyntämistä suosittelee myös luontopaneeli.…
Mitä kulttuuripoliittinen selonteko tarkoittaa kunnille?
Useat kunnat ja kaupungit osallistuivat kulttuuripoliittisen selonteon valmisteluun omilla lausunnoillaan. Onhan kunnilla vähintään yhtä suuri vaikutus suomalaisen kulttuurielämän tulevaisuuteen, kuin…
Puhe ja lausunto kulttuuripoliittisesta selonteosta sivistysvaliokunnan julkisessa kuulemisessa
Puhe sivistysvaliokunnalle Arvoisa valiokunnan puheenjohtaja, valiokunnan jäsenet, kuulijat, Kuten huomaatte, minulla on tällä kertaa mukana epätavanomainen esitysmateriaali, mutta erikoisia ovat…
Kulttuurialan katseet kääntyvät Ouluun
Ensi vuonna koittaa Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi. Se on Oululta, Oulun seudun kunnilta ja koko Suomelta merkittävä kulttuuri-investointi. Mikä tärkeintä, se on…
Kulttuurilla Suomi muuttuu paremmaksi
Kulttuuripoliittinen selonteko tarjoaa innostavan vision koko Suomelle, ei vain kulttuurialalle. Selonteossa kulttuurin paikka määritellään yhteiskunnan keskiöön, osallistumaan kaikkien keskeisten yhteiskunnallisten…
