maakuva
Nousussa juuri nyt: kulttuuridiplomatia ja maineturvallisuus
Suomen maakuvan yksi heikkouksista on kulttuurimme vähäinen tunnettuus. Yksi kulttuuri ja luovien alojen suurlähettilään Paula Parviaisen monista ja merkittävistä saavutuksista…
Suomi nostaa kulttuuriaan maailmalla
Kulttuuri on nykyään aiempaa vahvemmin esillä Suomen maakuvatyössä, sillä kulttuurimme heikko tunnettuus on koko maakuvamme heikkous. Kulttuurin vetovoima olisi tärkeää…
Kulttuuri on osa ulkopolitiikkaa
Kulttuuri on jälleen myös Suomessa yhä merkittävämpi osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sillä on oma roolinsa maakuvan muodostamisessa, vienninedistämisessä ja se…
Kulttuuri on osa maanpuolustusta
Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien, ja myös monien alueellisten kurssien ohjelmassa on nykyään mukana kulttuuri yhtenä teemana. KULTA on valmistanut kaikkien iloksi kalvosarjan,…