turvallisuuspolitiikka

Kuvituskuva, jossa lukee "Kulttuuripolitiikan peruskurssi – alan ammattilaisille, opiskelijoille ja päättäjille."

Kulttuuripolitiikan peruskurssi – osa 4/10

KULTA ry julkaisee Kulttuuripolitiikan peruskurssin blogisarjana, luku kerrallaan. Viimeisen luvun yhteydessä julkaistaan myös koko kurssi PDF-muodossa. Kurssin voi tilata myös…

Kuvituskuva kulttuurin roolista osana Euroopan turvallisuuspolitiikkaa.

Kulttuuri osaksi eurooppalaista turvallisuupolitiikkaa – kulttuurialaa kuullaan, kun tulemme ulos kulttuurikuplasta

Myös eurooppalainen kattojärjestömme Culture Action Europe tekee enenevässä määrin yhteiskunnallista vaikuttamista kulttuurin ja muiden politiikka-alojen rajapinnassa. Hyvä! Jos kaikki puhuvat…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Kulttuuri on osa ulkopolitiikkaa

Kulttuuri on jälleen myös Suomessa yhä merkittävämpi osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sillä on oma roolinsa maakuvan muodostamisessa, vienninedistämisessä ja se…

On vaikea määritellä tarkkaan, paljonko vaikka lukutaito voi laskea tai paljonko tapahtumat hiljetä Itä-Suomesta ilman, että sillä on jo vakavia turvallisuusvaikutuksia.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko koskee myös kulttuurialaa

Hallitus on kesällä hyväksynyt esityksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi selonteoksi ja sitä on nyt ahkerasti luettu myös kulttuuri- ja taidealalla. Kriisinkestävyys,…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Kulttuuri on osa maanpuolustusta

Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien, ja myös monien alueellisten kurssien ohjelmassa on nykyään mukana kulttuuri yhtenä teemana. KULTA on valmistanut kaikkien iloksi kalvosarjan,…