Kulttuuribudjetin kohtalo edelleen auki – nyt tarvitaan budjettiriihessä kulttuuritahtoa
Valtiovarainministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat julkaisseet omat esityksensä kulttuurin leikkauksista seuraavalle vuodelle. Ensi vuonna leikkauksia tehdään 65 miljoonan edestä, josta opetus- ja kulttuuriministeriön esityksessä löytyy kohdennus vain 15 miljoonan euron osalta. Kulttuurille siitä tulevaa 2,3 miljoonan euron osuutta opetus- ja kulttuuriministeriö esittää leikattavaksi momentilta, josta rahoitetaan esittävän taiteen ja museoiden käyttökustannuksia.
50 miljoonan euron valtionavustussäästö on vielä kohdentamatta, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö esittää omassa tiedotteessaan, että sen kohdentamisesta koko ministeriön eri toimialojen välillä päätetään vasta budjettiriihessä. Kokonaisuus on edelleen siis aidosti kulttuuribudjetin osalta auki.
Kulttuuri- ja taideala kyllä ymmärtää, että nyt leikataan kaikkialta, mutta sitä emme ymmärrä, minkä ideologian nojalla kulttuurista kannattaisi leikata enemmän kuin muualta.
Valtiovarainministeriö esittää, että tämä auki oleva 50 miljoonan euron opetus- ja kulttuuriministeriön leikkaus painotettaisiin kulttuuriin jopa 60 % osuudella. Tälle ei ole perusteita ja toki valtiovarainministeriö itsekin kertoo, että kohdennukset ovat sektoriministeriön heiniä. Kulttuuri- ja taideala kyllä ymmärtää, että nyt leikataan kaikkialta, mutta sitä emme ymmärrä, minkä ideologian nojalla kulttuurista kannattaisi leikata enemmän kuin muualta.
Kulttuuri- ja taideala muistuttaa, että vain me suomalaiset voimme pitää huolta kotimaisesta kulttuurista. Oma elävä kieli ja kulttuuri on paitsi turvallisuuskysymys, myös kysymys olemassaolosta: me olemme suomalaisia, koska meillä on luontomme lisäksi tämä kulttuuri. Sen kuihduttamiselle ei ole myöskään taloudellisia perusteita, sillä kulttuuri on valtiolle tuottava investointi.
Toki budjettiesityksestä löytyy myös kulttuuri-investointi eli uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rahoitus. Siitä tietysti kiitämme.
Avainsanat: budjettiesitys, kulttuuribudjetti, leikkaukset, valtiovarainministeriö