Kulttuurikierros keikkabussissa

Pitkän päivän päälle starttasimme yhdeksän hengen pikkubussissa minä ja kahdeksan kulttuurihallinnon rohkeaa viranhaltijaa Seinäjoelta Lapuan kautta Jyväskylään. Korkeatasoisena kuskinamme toimi ylijohtaja Juha Rintamäki. 

Matkan varrella kuunneltiin Radio Suomipoppia, Radio Novaa ja aterioitiin legendaarisella lapualaisella grillillä. Ei ole toista ministeriötä, kuin opetus- ja kulttuuriministeriö ja sen työstään innostunut virkakunta!

Tanssivat miehet
Kulttuurikierroksen idea on kerätä näkökulmia kulttuuripoliittisen selonteon toimeenpanosuunnitelmasta ja samalla hoksauttaa portinvartijoita ympäri Suomen, että nyt on tosiaan toimeenpanon aika. (kuvitus: Jutta Kivilompolo, kuvankäsittely: Maria Jokinen)

Olimme tosiaan vielä alkuillasta pitkän seminaaripäivän jälkeen innokkaina tutustumassa Lapuan kulttuuri- ja taide-elämään. Meillä oli parhaat mahdolliset paikallisoppaat esittelemässä Vanhan paukun tarjontaa, pääsimme tapaamme taiteen perusopetuksen oppilaita ja kuulemaan Lapuan kankuroiden ylisukupolvisen yrittäjätarinan. Kävi ilmi, että yksi mukana olevista virkamiehistä on suunnitellut kuoseja Lapuan kankureille!

Kulttuuri on elinkeino ja sivistystä

Kulttuurikierroksen idea on kerätä näkökulmia kulttuuripoliittisen selonteon toimeenpanosuunnitelmasta ja samalla hoksauttaa portinvartijoita ympäri Suomen, että nyt on tosiaan toimeenpanon aika. 

Seinäjoen tilaisuudessa toimeenpanosuunnitelmaan käsiteltiin monipuolisesti, esimerkiksi niin aluekehityksen ja yritysyhteistyön näkökulmasta, kuin osana sivistyspolitiikan suurempaa kokonaisuutta, josta puhuivat paneelissa eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko ja Etelä-Pohjanmaan liiton yhteyspäällikkö Miika Laurila. Sivistys ei kuitenkaan ole mitenkään erillinen asia elinkeinopolitiikasta. Laurila nimesi nimenomaan toivoa antaviksi asioiksi koko Suomelle sivistyksen ja koulutuksen. 

Pienryhmäkeskusteluina käydyissä kansallisissa dialogeissa kuului kyllä kriittisempikin näkökulma sivistykseen: jotkut saattavat kokea sivistyspuheen ikävänä vaatimuksena muuttua sivistyneemmäksi. Kyse onkin arvovalinnasta, joka ei välttämättä ole kaikkien mieleen: kulttuuripoliittisen selonteon tavoite on auttaa kulttuurin avulla koko Suomea muuttumaan sivistyneemmäksi. Se tarkoittaa sitä, että meidän on haluttava muuttua.

Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Seinäjoen Kulttuurikierroksen siteeratuin puheenvuoro taisi koskea nuorten näkökulmaa, joka on yksi painopisteistä kautta Kulttuurikiertueen: Suomen nuorisoseurojen tapahtumajohtaja Henni Välimaa käytti puheenvuoron siitä, miten kulttuurinen nuorisotyö, nuorisoseurat omalta osaltaan toimeenpanee kulttuuripoliittista selontekoa. Välimaan näkökulmat osallisuudesta, saavutettavuudesta ja yhteisöllisyydestä tuntuivat puhuttelevan laajasti.

Yksi paneelikeskustelun hauskoista hetkistä oli ylijohtajan ehdottama tauko, jossa noustiin ylös ja juteltiin hetki tuntemattomien kanssa. Useat virkamiehet kertoivat, että paikalliset toimijat ja kuntien ihmiset tulivat välittömästi jutulle kertomaan omia näkökulmiaan. 

Kaikki nämä kohtaamiset ja keskustelut muistuttavat siitä, miksi tämä kiertäminen tekee kulttuuri- ja taidealalle niin hyvää.

Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on KULTA ry:n pääsihteeri, jonka tehtävä on lobata. Rosa rakastaa idioottivarmoja, selkeitä kuvaustekstejä.
Rosa Meriläinen är KULTA rf’s generalsekreterare.
Rosa Meriläinen is KULTA’s Secretary General.