Kulttuurin rooli talvisodan hengen muodostumisessa
Talvisodan henki on itsessään suomalaista kulttuuriperintöä, mutta tulemmeko ajatelleeksi, miten se rakennettiin? Talvisodan henki perustuu kahteen ihmeeseen: että vain tovi sitten käydyn verisen sisällissodan jälkeen osattiin puhaltaa yhteen hiileen ja sinniä löytyi ylivoimaista vihollista vastaan. Olihan Neuvostoliiton maavoimat aikansa mahtavin armeija.
Tässä ei olisi onnistuttu, ellei korvien väliin olisi rakennettu puolustuslinjaa. Miten se temppu tehdään? Kyse on kolmesta eri mentaalisen puolustuksen osa-alueesta: kriittisestä ajattelusta, henkisestä kriisinsietokyvystä ja maanpuolustustahdosta, joissa kaikilla kulttuurilla oli ja on rooli.
Vahvimmin talvisodan henki tiivistyy maanpuolustustahtoon ja henkiseen kriisinkestävyyteen. Jos katsoo itse sota-aikaa, ja sitä edeltävää hermosotaa, jolloin miehet oli kutsuttu ylimääräisiin harjoituksiin, mielet olivat koetuksella. Miehet tylsistyivät. Tästä opittiin jatkosotaa varten, jolloin jo aivan eri mittakaavassa pidettiin huoli viihteen tarjoamisesta. Pidemmän päälle tarvitaan viihdettä, jotta vältytään tappiomielialalta, joka vahvimmankin on välillä vallata.
Talvisodassa suurin merkitys oli radiolla. Erityisesti radion huumoriohjelmat, ja Aku Korhosen esittämä valheentorjuntapäällikkö, olivat tärkeitä henkireikiä. Nauru ja viihde antavat hermolepoa ja auttavat jaksamaan. Yksi talvisodan opetuksista onkin se, ettei viihdettä pidä väheksymän.
Valheentorjuntapäällikkö piti huumorin keinoin omalta osaltaan huolta kriittisestä ajattelusta, jotta suomalaiset eivät haksahtaneet Neuvostoliiton propagandaan. Siinä asiassa kyllä vielä enemmän auttoi Stalin itse. Propaganda oli yksinkertaisesti huonoa. Suomalaisiin yritettiin vedota tavoilla, joissa ei selvästikään tunnettu Suomen oloja, joten se oli helppo tunnistaa propagandaksi.
Yrjö Jylhä tiesi mistä kirjoitti
Ihmisellä on myös kaipuu ylevään, ja raskaan murheen edessä jokin pakahduttava ja elämää suurempi tuntuu tärkeältä. Yksi raportoitu tärkeä hetki oli näyttelijä Ella Erosen suomeksi ja ruotsiksi radiossa lausuma Maamme laulu urheilukisojen yhteydessä. Isänmaallisuus vaati vaalimistaan.
Talvisodan aikana mielialoja seurattiin, joten tiedossa on, ettei kaikki ylevä uponnut mieliin yhtä hyvin kuin taiteilija Erosen tulkinta. Erityisesti rintamalla monet kokivat isänmaalliset korulauseet pikemminkin ärsyttäviksi. Suuta suuremmalla puhuminen ei totisesti kolahtanut siellä, missä taisteltiin elämästä ja kuolemasta.
Runous oli tuon ajan suomalaisille kuitenkin tärkeää. Joukosta erottui erityisesti runoilija Yrjö Jylhä, joka oli tunnettu urhoollisena rintamaupseerina. Hänen sanansa osuivat sieluihin ja antoivat voimaa ja lohtua korsuihin. Oma puolisoni, kriisinhallintaveteraani, pystyy edelleen vetäisemään ulkomuistista Jylhän tuotantoa ja on kääntänyt sitä myös arabiaksi. Jylhä puhuttelee suomalaisia sotilaita sukupolvesta toiseen.
Olkoon yksi talvisodan opetus se, että taiteen pitää olla totuudellista toimiakseen. On tunnettava se maailma josta kirjoittaa, tiedettävä ne ihmiset, joita haluaa puhutella. Vain näin sielun kanteleet helkkyvät.
Merkittävin osuus maanpuolustustahdon rakentamisessa tehtiin sotien välisenä aikana
Mielenmaata oli kylvetty ahkerasti sotaa edeltävä aika. Talvisodan henkeä ei rakennettu talvisodan aikana, vaan maailmansotien välisenä aikana. Silloin kulttuurilla ja lehdistöllä oli tärkeä rooli. Ensinnäkin rakennettiin isänmaanrakkautta ja maanpuolustustahtoa runouden keinoin.
Lehdet julkaisivat valtavan määrän isänmaallista runoutta, sillä kynälle ryhtyivät sankoin joukoin monet kansanrunoilijat. Erityisesti Suomen kuvalehden merkitys on ollut tuolloin suuri.
Yhteislaulu oli toinen suomalaisten vahvuuksista. Paasikivi joskus totesi happamasti, että jos nämä hommat laulamalla hoidettaisiin, niin suomalaiset kyllä voittaisivat. Ihmiset nimittäin kerääntyivät varsin spontaanisti tuhatpäin kannustamaan lauluin Moskovaan matkanneita neuvottelijoitamme. Samat laulut, jotka olivat toimineet itsenäisyyden alkumetreillä, toimivat edelleen.
Jokainen yhteislauluun ryhtynyt tietää sen ihmeellisen voiman, kun ääni yhtyy ääneen. Nykysuomalainen helposti ajattelee, että tämä on virolaisten vahvuus, mutta kyllä mekin olemme osanneet laulaa rinta rinnan.
Myös suomalaisen luonnon kauneudesta kertovilla kuvakirjoilla oli tärkeä rooli isänmaanrakkauden viljelyssä. Mutta isänmaallisuus ei riitä; pitää vielä uskoa, että taistelu voidaan voittaa.
Suomalaiset kuluttivat ahkerasti tarinoita, joissa voitetaan ylivoimainen vihollinen. Thermopylain taistelu ja myytti Daavidista ja Goljatista olivat suosittuja. Jos Asterix olisi ollut olemassa, se olisi takuulla ollut tuolloin Suomen suosituin sarjis.
Hermosodan, “ylimääräisten kertausharjoitusten” ajan merkittävin kulttuurituote oli F.E. Sillanpään Marssilaulu. Se kolahti kansaan ja innoitti useita säveltäjiä. Monet osaavat edelleenkin ulkoa sen tunnetuimmat säeparit. Se rohkaisi mieliä ja sanoitti yhteistä maanpuolustustahtoa, valmiutta siihen, mitä oli tuleva.
Avainsanat: henkinen kriisinkestävyys, kokonaisturvallisuus, kulttuuriperintö
