Tutkimus kertoo: kulttuuripalvelut ovat lähellä valtaosalle suomalaisista

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore on tutkinut kulttuuripalveluiden saatavuutta. Sillä tarkoitetaan nimenomaan ihmisten fyysistä etäisyyttä palveluista. Suurimmalle osalle suomalaisista kulttuuri on saatavilla eli lähellä.

Kun puhutaan saavutettavuudesta, kyseessä on laajempi käsite, joka ottaa huomioon muun muassa esteettömyyden ja ylipäänsä sen, ketkä kokevat olevansa tervetulleita, ketkä ovat kohderyhmää ja niin edelleen.

Koska kulttuuri on lakisääteinen kunnan peruspalvelu, on yhdenvertainen pääsy niiden pariin olennaista. (Kuva: Kuvitus Jutta Kivilompolo, muokkaus Andrea Soilander)

Etäisyys voi olla osallistumisen este

Väestön etäisyys on Cuporen mukaan yksi keskeinen kulttuuripalvelujen saatavuuteen vaikuttava tekijä. Siksi kaupungeissa pohditaan kulttuuripalvelujen tarjontaa kaupunginosittain ja eri paikkakunnilla käydään vilkasta keskustelua liikkumismahdollisuuksista.

Etäisyys voi toimia keskeisenä rakenteellisena esteenä, jos julkisen liikenteen yhteyksiä kulttuurin pariin ei ole, tai liikkuminen on muuten hankalaa tai kallista. Osalle väestöstä kävelyetäisyys on edellytys sille, että kulttuuri on tosiasiallisesti saatavilla. Ihmisten taloudelliset resurssit, ajankäyttö ja elämäntilanne vaikuttavat kulttuuriosallistumiseen siinä missä palvelujen tarjonta ja sisältökin.

Cuporen tutkimuksen tulosten perusteella väestön etäisyys kulttuuripalveluihin heijastaa ennen kaikkea kaupunki- ja aluerakennetta: suuri osa ihmisisät asuu alueilla, joilla kulttuuripalveluja on hyvin saatavilla. Mutta kyllä Suomi on myös pitkien etäisyyksien maa eli monissa kunnissa välimatkat palveluihin ovat pitkiä. Koska kulttuuri on lakisääteinen kunnan peruspalvelu, on yhdenvertainen pääsy niiden pariin olennaista. Myös kulttuuripoliittinen selonteko linjaa kulttuurin jokaisenoikeudeksi.

Kirjasto on lähinnä

Etäisyys kulttuuripalveluihin vaihtelee tietysti lajityypeittäin merkittävästi. Suurin osa väestöstä asuu pienen matkan päässä kirjastosta, joka on tyypillinen lähipalvelu. Muiden kulttuuripalvelujen, kuten teatterien, elokuvateatterien ja museoiden saatavuus palvelun etäisyyden näkökulmasta on selvästi heikompaa.

Lisäksi erot kuntien välillä ovat huomattavia. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa väestö asuu keskimäärin kauempana kulttuuripalveluista kuin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Väestöryhmien väliset erot ovat Cuporen mukaan sen sijaan maltillisia.

Se mitä Cupore ei ole ottanut huomioon tarkastelussaan, on Suomen suurimman julkisen kulttuurilaitoksen, Yleisradion alueellinen saatavuus. Yleisradion historiallinen tehtävä on ollut kuroa umpeen eroja maaseutu- ja kaupunkiväestön kesken.

Linkki uutiseen Cuporen sivuilla: https://www.cupore.fi/uutishuone/keskeisia-havaintoja-kulttuuripalveluiden-saatavuudesta/

Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on KULTA ry:n pääsihteeri, jonka tehtävä on lobata. Rosa rakastaa idioottivarmoja, selkeitä kuvaustekstejä.
Rosa Meriläinen är KULTA rf’s generalsekreterare.
Rosa Meriläinen is KULTA’s Secretary General.