Muutoksia KULTAn toimistolla

Pitkään järjestön pääsihteerinä toiminut Rosa Meriläinen on irtisanoutunut tehtävästään. Meriläisen työn tuloksena KULTA on kasvanut ja vahvistanut asemaansa merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hänen lähtönsä merkitsee yhden aikakauden päättymistä, mutta samalla KULTAssa alkaa uusi vaihe. Yhteiskuntasuhdepäällikkö Maria Jokinen siirtyy 1.9. alkaen vt. pääsihteeriksi.


Jokinen on työskennellyt viimeiset puolitoista vuotta tiiviisti Meriläisen rinnalla järjestön yhteiskuntasuhteiden ja vaikuttamistyön parissa. ”Rosan lähtö on yhden aikakauden loppu, ja tunnelma on tietysti haikea.  KULTAn toiminta ja vaikuttavuus ovat kasvanut Rosan aikana valtavasti ja olen valmis luotsaamaan laivaa”, Jokinen sanoo.

Viestintään lisää voimaa

KULTAn  toiminnan ja vaikuttamistyön kasvaessa myös viestintään on tarvittu lisää resursseja. Tätä työtä vahvistamaan aloitti 13.8. viestintäkoordinaattorina Serafiina Sainio.

Sainio tuo mukanaan pitkän ja monipuolisen kokemuksen taiteen ja kulttuurin kentältä sekä vahvan kiinnostuksen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja muutoksen mahdollisuuksiin. ”Olen kulkenut pitkän tien itse taiteen alalla ja ollut aina kiinnostunut siitä, miten asioihin voidaan vaikuttaa ja miten muutosta voidaan saada aikaan viestimällä. Siksi olen erityisen innoissani siitä, että saan tulla mukaan KULTAan juuri tällaisessa muutoksen hetkessä ja eduskuntavaalien lähestyessä. On hienoa päästä tekemään työtä itselleni tärkeän asian, kulttuurin ja taiteen aseman vahvistamisen puolesta Suomessa”, Sainio sanoo.

Tuleva syksy ja lähestyvät eduskuntavaalit tekevät vaikuttamistyöstä erityisen ajankohtaista. KULTAssa ollaan nyt monella tavalla uuden äärellä. Syksy ja tuleva talvi tuo mukanaan uusia tehtäviä, uusia ihmisiä ja uusia näkökulmia, mutta työn ydin säilyy samana: kulttuurin ja taiteen aseman vahvistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa, onhan kulttuuri kuitenkin merkittävä osa Suomen kansantaloutta: kulttuuritoimialojen osuus koko kansantalouden arvonlisäyksestä on 3,1 prosenttia.

Avainsanat: ,

KULTA ry

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry on vuonna 2018 toimintansa aloittanut kulttuurin ja taiteen edunvalvoja. Järjestön tehtävä on parantaa kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista arvostusta ja taloudellisia toimintaedellytyksiä.
KULTA rf är kultur- och konstområdets centralorganisation. Vi arbetar för att stärka kulturens samhälleliga uppskattning och ekonomiska förutsättningar.
KULTA ry is a central organization for support and producer associations operating in the Finnish arts and culture industry. Its purpose is to advance the overall economic growth, operating conditions and social standing of the arts and culture industry.