Näkökulmia kansainvälisyyteen kulttuurissa ja taiteessa

Kirjoittaja: Aleksi MalmbergHelsingin kulttuurivisiota valmistelevan työryhmän puheenjohtaja, Helsingin kaupunginorkesterin intendentti

 

Helsingissä valmistellaan taide- ja kulttuurivisiota

Helsinki on valmistelemassa vuoteen 2030 ulottuvaa taide- ja kulttuurivisiota. Työryhmämme pohjustaa visiota tänä keväänä tarkastelemalla Helsingin roolia kolmesta näkökulmasta:
1) kulttuurin alustana ja tukijana,
2) taiteen ja muiden elämänalojen yhdistäjänä, ja
3) kansainvälisenä kulttuurikaupunkina.

Kaikkia näitä hahmottaessa läsnä ovat luovuuden, moninaisuuden ja osallisuuden näkökulmat, luoden kehikon tulevaisuustyölle. Ymmärryksen lisäämisen vaiheen jälkeen seuraa visioaihioiden altistaminen keskustelulle niin taiteenalakohtaisesti kuin alueellisesti Helsingissä.

Työn tärkein anti ei ole kirjallinen lopputulos. Minä näen tämän mahdollisuutena käydä moniäänistä, rakentavaa ja toimenpiteisiin johtavaa keskustelua, niin työn valmisteluvaiheessa kuin sen jälkeen. Vaikuttamisen tapoja ja muotoja on useita, ja toivon kultalaisten apua merkityksellisen ja vaikuttavan unelman esiin piirtämisessä.

Kansainvälisen vuorovaikutuksen voima

Aloitin vuosi sitten Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä, ja sitä ennen asuin perheeni kanssa 3,5 vuotta Brysselissä. Euroopan keskellä itselleni kirkastui, millainen saareke Suomi edelleen on. Brysseliä asuttaa 166 eri kansallisuutta, 71% kaupungin asukkaista on juuret Belgian ulkopuolella. Juna vie tunnissa-kahdessa Pariisiin, Amsterdamiin tai Lontooseen – uusiin kulttuuripiireihin ja uusien miljoonayleisöjen ulottuville taskurahalla ja monta kertaa päivässä. Se oli monella tapaa vapauttava kokemus, ja osoitti kouriintuntuvasti liikkuvuuden ja kansainvälisen vuorovaikutuksen voiman. Toisaalta se teki minulle näkyväksi, kuinka epäreilussa kilpailuasetelmassa suomalainen, kansainvälistä uraansa aloittava taiteen tekijä on.

Kulttuurin kansainvälisyyden rinnalla tulee puhua yhä enemmän kaupunkien- ja maanosainvälisyydestä. Kaupungeilla on tulevaisuuden rakentamisessa yhä kasvava rooli, ja kansainvälinen vetovoima on yhä useampien kaupunkien tavoitteena. Tämä asettaa odotuksia myös kulttuurille. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori totesi lauantain lehdessä Helsinki Biennale 2020 -avausta koskien, että ”Kulttuuri ja taide ovat aina olleet keskeinen osa Helsingin identiteettiä ja yhä kasvavissa määrin osa kaupungin kansainvälistä vetovoimaa”. Kansainvälisyys on tänä päivänä sekä keino, tavoite että mittari.

Helsinki kasvaa noin 7000 asukkaan vuosivauhtia. Vuonna 2050 pääkaupunkiseudulla ennustetaan olevan saman verran asukkaita kuin Pariisissa nyt, ja kasvun ennustetaan erityisesti työikäisten osalta tulevan ulkomaalaistaustaisesta väestöstä. Amsterdamissa professori Maurice Crul on nostanut esiin käsitteen Super diversity– joka toteaa sen faktan, ettei tulevaisuuden kaupungeissa ole enää mahdollista jakaa väestöä ”enemmistöön” ja ”vähemmistöön”. On vain erilaisia vähemmistöjä. Ympäristön muuttuessa jokaisella taiteen toimijalla on vastuu kansainvälisyyden uusien muotojen ja kulttuurien moninaisuuden huomioimisesta työssään.

Kansainvälisyys herättää myös monia kriittisiä kysymyksiä. Jo sanan ytimessä oleva kansan käsite on valtapelin läpäisemä. Kansainvälisyys tarkoittaa, että kansainväliset yritykset sijoittavat Suomeen ja niiden työntekijät käyvät sinfoniakonserteissa ja oopperassa ja matkailijat tulevat ostamaan itselleen muistoja. Nämä ovat hyviä ja tavoiteltavia asioita, mutta kansainvälisyys on myös pakolaisuutta, kielirajoitteita ja vierauden tuntua.

Eurooppa ja muu maailma

EU näyttää viime aikoina ottaneen kulttuurin ja taiteen uudella tavalla agendalleen. Ehkä Brysselissäkin on huomattu, että yhteisöä ei ole olemassa ilman kulttuuria, ja päinvastoin. Tai sitten kysymys on rahasta – Euroopan Komission tuoreehkon selvityksen[1]mukaan kulttuurisesti aktiiviset kaupungit menestyvät  taloudellisesti parhaiten.

EU:n tasolla on mm. vahvistettu uusi työsuunnitelma kulttuurille, jossa tunnistetaan taiteen ja kulttuurin entistä vahvempi rooli työllistäjänä, kasvun mahdollistajana ja elämänlaadun ja sosiaalisen inkluusion parantajana. Creative Europe 2021-2027 ohjelmaan on suunniteltu merkittävää kasvua edelliseen rahoituskauteen. Tuoreeltaan lanseerattiin sitä valmisteleva
i-Portunus – taiteilijoiden liikkuvuustuen pilotti EU:n tasolla.

Maanosainvälisyys konkretisoituu toisaalta esimerkiksi siinä, miten EU pyrkii aktiivisesti vahvistamaan ulkosuhteitaan kulttuuridiplomatian keinoin. Onko taide ja taiteen tekijät tässä kokonaisuudessa pelinappula vai uutta rakentava kriittinen ääni, on meistä itsestämme kiinni.

Liikkuvuus, teknologia ja kohtaaminen

Suomen kohtuullisen vahva julkinen tuki taiteelle on ollut omiaan myös pitämään katseen omassa tekemisessä: hyvässä ja pahassa. Mikä sitten varmistaisi kansainvälisen vuorovaikutuksen parhaiten? Musiikilla on vuosikymmenten poliittisen pitkäjänteisyyden ansiosta huomattavan laaja kansallinen musiikkioppilaitosten verkosto ja maailman eniten sinfoniaorkestereita väkilukuun suhteutettuna – ja suomalainen taidemusiikin osaaminen on kansainvälinen ilmiö. Toisaalta nykysirkuksen saralla ei ole ammattiin johtavaa koulutusta Suomessa. Se on pakottanut lahjakkaat nykysirkustaiteilijat kouluttautumaan Euroopan keskeisissä opinahjoissa, ja ehkä osaltaan auttanut tekemään suomalaisesta nykysirkuksesta pienestä koostaan huolimatta globaalisti poikkeuksellisen kiinnostavan ja kansainvälisesti aktiivisen kentän.

Muutama vuosi sitten Suomen Benelux-instituutti lanseerasi taiteen tiedotuskeskusten kanssa esiintyvien taiteilijoiden nopean ja kevyen TelepART-mikrorahoituksen, ja nopeasti monet muut kulttuuri- ja tiedeinstituutit tulivat mukaan. Alustavat tulokset ovat olleet vaikuttavia, ja aloite osoitti, että uudenlaiset rahoitus- ja tukimallit ovat tarpeen muuttuvassa ja yhä kiihkeämmin liikkuvassa maailmassa.

Samalla nousussa on myös sen vastavoima, hitaus ja keskittyminen. Tänä päivänä liikkuvuuden kohdalla nousee itsestään selvästi pinnalle myös kysymys kansainvälisyyden ekologisesta hinnasta. Meillä ei ole varaa nykymuotoiseen kansainvälisyyteen ilman muutoksia liikkumisen kestävyyteen. Miten hiilineutraali ja kansainvälinen taidekenttä on mahdollinen nyt heti, ei vasta turvallisen kaukaiselta tuntuvan 15-20 vuoden päästä?

Ekologisen näkökulman kannalta on huomionarvoista, että kansainvälisyys ei tarkoita vain ihmisten fyysistä liikkumista. Orkesterin soitto siirrettiin puhelinlinjoja pitkin kilometrien päähän ensi kerran jo vuonna 1881, puolitoista vuosisataa myöhemmin virtuaalitodellisuus arkipäiväistyy. Samalla jännite globaalin yhtenäiskulttuurin ja paikallisten erityispiirteiden välillä on tullut pysyäkseen. Vuorovaikutuksella teknologian välityksellä on myös perustavanlaatuisia vaikutuksia taiteen sisältöön.

Taiteen kansainvälisyyden perusta

Edellä on nostettu esiin taiteen kansainvälisyyden vaikuttimina esimerkiksi työllisyys ja talous, inkluusio, kaupunkien vetovoima ja ulkosuhdediplomatia. Taiteen tekijän näkökulmasta nämä eivät kuitenkaan voi olla työn tavoitteita. Taidetta tehdään sisäisestä pakosta, tarpeesta ilmaista jotain ja kohdata toiset ihmisinä. Kaikki taiteen sivuhyödyt hapertuvat, jos tämä perusta unohtuu.

Helsinki hyötyy kansainvälisesti tunnetuista taiteen lippulaivoistaan, on se sitten Oodi, Helsinki Biennaali, Amos Rex, HKO:n menestyksekäs Keski-Euroopan kiertue, uusi design- ja arkkitehtuurimuseo, Tanssin talo tai jotain tulevaisuudessa siintävää. Mutta me emme tee sitä ensisijaisesti tuon hyödyn vuoksi, vaan halusta tehdä merkityksellistä työtä taiteen äärellä – ja se ympäristö sattuu olemaan lähtökohtaisesti kansainvälinen.

Edellytys kansainvälisen taiteen kentän hyvinvoinnille on, että sen perusrakenteet ovat kunnossa. Se tarkoittaa taidekasvatukseen, koulutukseen ja taiteilijoiden työn mahdollisuuksiin panostamista. Sitä, että me arvostamme tätä työtä.

 

KULTA-foorumille 6.5.2019

 

Aleksi Malmberg

Helsingin kulttuurivisiota valmistelevan työryhmän puheenjohtaja, Helsingin kaupunginorkesterin intendentti

[1]The Cultural and Creative Cities Monitor, 2017 Edition