Onnellista uutta kulttuurivuotta!
Mitä jos lupaisit ensi vuodelle lisää kulttuuria?
Takana on monipuolinen, vaiheikas, dramaattinen, värikäs ja innostava kulttuurivuosi. Kannustimme Käärijää, surimme Kaija Saariahon poismenoa, vietimme Kulttuurigaalaa, riemuitsimme Kuolleista lehdistä ja Alma Pöystistä. Suomalaiset kävivät Ateneumissa enemmän kuin koskaan, Lukulahja lapselle kirjattiin hallitusohjelmaan ja kulttuuripoliittisen selonteon prosessi käynnistyi. Vuosi on sisältänyt tuhansia, tuhansia hetkiä, jolloin kulttuuri on tavalla tai toisella koskettanut meitä.
En ole erityisen suuri uudenvuodenlupauksien ystävä. Ajatus itsensä piiskaamisesta ja lisävelvoitteiden asettamisesta uudelle vuodelle muutenkin niin vaativassa maailmassa ei houkuttele. Näinä päivinä moni kuitenkin miettii, miten ensi vuonna pääsisi lähemmäs ideaalielämäänsä tai yksinkertaisesti seesteisempää arkea. Tammikuinen kuntosali-into ja säästökuurit kunniaan, mutta ehkä haastavana aikana olisi sittenkin paikallaan luvata itselleen lisää sellaista, mikä tuo iloa, lohtua ja onnistumisen kokemuksia? Lisää uusia tuttavuuksia, lisää tilaa omille ajatuksille, uutta inspiraatiota ja nostalgian hetkiä kestosuosikkien parissa? Monelle meistä kulttuuri ja taide ovat juuri tätä.
Siispä anna ajatusten lentää ja unelmoi hetki: mitä tekisit, jos antaisit itsellesi uuden vuoden kunniaksi tunnin kulttuuria lisää viikossa? Kuinka paljon iloa toisikaan, jos ilmoittautuisit viimeinkin haaveilemaasi kuoroon tai hankkisit langat siihen Islannin villapaitaan? Jos useammin lähtisit spontaanisti teatteriin tai viettäisit aikaa kirjastossa seikkaillen?
Asiaa pohtiessa innostun itsekin ajatuksesta, uudenvuodenlupauskriittisyydestäni huolimatta. Saattaa jopa olla, että teen itselleni kulttuurilupauksen ensi vuodelle. Jos opettelisin soittamaan jotain viululla? Kokeilisin viimeinkin (ja noin kolme vuotta muuta maailmaa jäljessä) tuftaamista? Tai tekisin retken johonkin minulle uuteen maakuntateatteriin?
Lisäksi on totta, että voimme kukin saatella Suomen kulttuurikenttää entistäkin ehompaan kukoistukseen omilla kulutusvalinnoillamme. Uudesta kulttuuriharrastuksesta, Museokortista tai kuukausittaisesta konserttikäynnistä et nauti ainoastaan sinä, vaan myös koko Suomen kulttuurielämä.
Uusi, mahtava kulttuurivuosi kolkuttaa ovella. Mitä jos lupaisit ensi vuodelle lisää kulttuuria? Mikä sinun kulttuurilupauksesi itsellesi vuodeksi 2024 olisi?
Avainsanat: hallitusohjelma, hyvinvointi, kulttuuri, kulttuuriala, kulttuurivuosi, taide