Kulttuuri on ratkaisu.

KULTA ry on kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö. Työskentelemme alan yhteiskunnallisen arvostuksen ja taloudellisten toimintaedellytysten vahvistamiseksi.

Kulttuuri ja taide voivat ratkaista yhteiskunnan keskeisiä haasteita. Luovat alat tuottavat enemmän kuin niitä julkisesti rahoitetaan: Kulttuuri on investointi. Kulttuuri on ratkaisu.

Kutsumme kaikki mukaan keskustelemaan kunnianhimoisemmasta kulttuuripolitiikasta!

Ajankohtaista

Puolustuslinja korvien välissä – uusi kirja kertoo kulttuurin roolista osana suomalaista kokonaisturvallisuuden mallia

9.2.2026

Kulttuuri on turvallisuuskysymys: uusi kirja kertoo suomalaisen kulttuurin puolustamisen olevan luonteva osa isänmaallisia tunteita ja isänmaallista puhetapaa. Kulttuuri- ja taidealan…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Kulttuurin ja taiteen mahdollisuudet nuorten mielenterveyden tukemisessa

Lapset ja nuoret harrastavat tietysti kulttuuria ja taidetta aivan omaehtoisesti, vaikka puhelimeltaan sitä katsellen ja kuunnellen. Ammattimaisesti ohjatulla toiminnalla on…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Rosa Meriläisen puhe Aalto-näyttelyn avajaisissa Arkkitehtuurimuseossa tiistaina 24.9.2019

Arvoisat kuulijat, Haluan puhua teille valosta. Luonnon valosta, keinovalosta ja järjen valosta. Edellisen kerran olen saanut tutkia Aallon työtä museonäyttelyssä…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Kohta sataa EU-rahaa – vahvat hyötyvät eniten

EU-rahaa on jaossa kulttuuriin, taiteeseen ja luovien alojen yrityksille mm. Creative Europe ja Horizon -ohjelmien kautta. Kulttuuripääkaupunkihankkeet voivat buustata kaupungin…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Kulttuuritalouden vahvistaminen on tervetullut käänne parempaan suuntaan

Keväällä 2019 muodostettu Antti Rinteen hallitus on sitoutunut ohjelmassaan monin eri keinoin edistämään kulttuurin asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Syyskuussa 2019 näyttää…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Muistio järjestöjen lausunnoista KULTA ry:n strategialuonnokseen

KULTA ry valmistelee strategiaansa yhdessä kulttuurikentän kanssa. Tähän mennessä on tehty maakuntakierros, joka edelleen jatkuu, on pyydetty laajasti lausuntoja ja…

KULTA ry:n graafinen kuosi. Suunnittelija: Jutta Kivilompolo.

Taide ja tiede ovat yhdessä luovan talouden perusta

Kuinka on mahdollista, että samaan aikaan kun luovuuden arvioidaan olevan yksi tärkeimmistä kilpailutekijöistä, taiteilijoiden taloudellinen asema on epävarma? Esimerkiksi valtionvarainministeriö…