Residenssit kansainvälistymisen rakenteena

Minulla oli tänä syksynä mahdollisuus kirjoittaa Maanpuolustuksen kannatussäätiön rahoituksella julkaisu kulttuurin merkityksestä kokonaisturvallisuudelle. Se tullaan julkaisemaan jo tämän talven aikana. Uskon julkaisun hyödyttävän koko kulttuurialaa syventämällä keskusteluamme kulttuurista turvallisuuskysymyksenä.

Keskittymisen kirjoitustyöhön mahdollisti residenssipaikka Villa Karossa, joka on suomalais-afrikkalainen kulttuuri-instituutti Beninissä, Länsi-Afrikassa. Kirjoitustyön ohella pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni omakohtaisesti tutustumaan residenssitoimintaan kansainvälistymisen rakenteena.

Villa Karo on antelias ja tasokas ammatillinen yhteisö

Villa Karo on ainutlaatuisen upea residenssi. Se on moniammatillinen sosiaaliseen anteliaisuuteen ja vertaisoppimiseen perustuva yhteisö, jossa työskentelee rinta rinnan suomalaisia ja länsi-afrikkalaisia taiteilijoita, tutkijoita ja luovien alojen ammattilaisia. Villa Karo on myös vireä kulttuurikeskus museoineen, näyttämöineen, työpajoineen ja elokuvateattereineen. 

Villa Karo on synnyttänyt useita yhteistyöprojekteja. Itsekin tein kirjoitustyöni ohessa sanataidetta yhteistyössä madagaskarilaisen runoilijan kanssa, sekä beniniläisen valokuvataiteilijan ja runoilijan kanssa. Yhteistyö vie ihmisiä maailmalle ja taidetta eteenpäin. Kollegiaaliset kohtaamiset auttavat myös kehittymään ihmisenä, ja ihmisethän taiteen tekevät ja kokevat. 

Villa Karon kautta löytyy kontakteja journalisteihin, tutkijoihin ja taiteilijoihin, joiden kanssa toinen toiselta oppiminen on hyödyksi kaikille. Vaikka matkailu aina avartaa, kollegiaalinen yhdenvertainen kohtaaminen on tietenkin turismia syvällisempi sukellus toiseen kulttuuriin. Itse pääsin esimerkiksi tapaamaan Länsi-Afrikan journalistipalkinnon saanutta kulttuuritoimittajaa, joka oli tehnyt ansiokkaan jutun perinteisen tata somba -arkkitehtuurin merkityksestä ilmastonmuutokseen sopeutumiselle. 

Tapasin toistakymmentä beniniläistä kirjailijaa, tein useita ateljeevierailuja, ja keskustelin sellaisten kulttuurialan ammattilaisten kanssa, joita Suomessa ei ole. Esimerkiksi Parakoussa tutustuin griot-laulajaan, jonka tehtävä on osin henkien maailmassa: hän toimii tulkkina henkien maailman ja ihmisten maailman välillä. Beniniläisessä traditiossa kaikilla ihmisillä on sielun nimi, ja nimelle laulettu tarina muistamisen arvoisista esi-isistä. Nimensä ja siihen liittyvän tarinan voi saada selville griotilta.

Esimerkiksi kollegani Villa Karossa, upea valokuvataiteilija Joánnes Doglo, soitti minulle puhelimelta tätinsä laulamana oman sielun nimensä tarinan, joka kertoi metsästäjistä. Hänen nimensä oli metsästäjän nimi ja jos hänelle osaa laulaa tämän tarinan, pystyy puhuttelemaan häntä suoraan henkien maailmassa. 

Kansainväliset residenssit edistävät kulttuurivientiä

Kansainvälisiä residenssejä on sekä Suomessa että maailmalla lukuisia erilaisia. Ne kaikki vaativat residenssiläisiltä itseltään sekä taloudellista investointia kansainvälistymiseen, että oma-aloitteisuutta paikan päällä. Osa residensseistä pystyy käytännössä tarjoamaan vain asianmukaisen työtilan, joka toki monien taiteenalojen, kuten kuvanveiston ja sirkustaiteen, on olennaista työskentelyedellytysten kannalta.

Koska residenssi sijaitsee aina jossakin, on alueen kulttuuri ja luonto osa inspiraatiota, joka auttaa kehittymään. Ennen vanhaan suomalaiset taiteilijat hakeutuivat Italiaan, Ranskaan ja Saksaan päästäkseen sisälle ajan taiteen tuuliin. Eikä tarve lähteä ole minnekään kadonnut. Aivan samoin voi yhdysvaltalaiselle taiteilijalle olla käänteentekevä mahdollisuus saada työskennellä Iin taiteilijaresidenssissä.

Kulttuuripolitiikan näkökulmasta residenssit toimivat kulttuuriviennin ponnahduslautoina. Residensseihin hakeutuvat ammattilaiset luovat ammatillisia yhteyksiä ja todennäköisesti myös innostuvat kehittämään kielitaitoaan. Monella suomalaisella kun on haasteena se, että ainoa työkieli suomen tai ruotsin lisäksi on englanti. Sillä ei loputtoman pitkälle pääse niissä maissa, joissa englanti ei ole pääkieli. 

Kielitaidon suhteen Suomessa on rakenteet kunnossa, sillä pääsääntöisesti maisterikoulutuksen yhteydessä on laajat mahdollisuudet opiskella kieliä, mikäli omassa peruskoulussa kielitarjonta on ollut kapea tai ei ole tajunnut ottaa maksuttomasta koulutuksesta iloa irti. Käyttökieliksi saadut opit muuttuvat kuitenkin vain kansainvälistymällä, kieliä käyttäen. Siihen kannustan koko kulttuurialan lisäksi muutakin Suomea.