fbpx

Taiteiden tutkimuksen traditio uhattuna

Miten käy taidekentän asiantuntijuuden?

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan johto on esittänyt, että taiteen tutkimuksen itsenäiset opintosuunnat voitaisiin muuttaa opintokokonaisuuksiksi. Se tarkoittaisi, että jatkossa taiteiden tutkimuksen aloja voisi opiskella vain sivuaineina.

On vaikea nähdä, että sivuaineen tarjoaman suppean tiedon varassa kirjoitettaisiin graduja, hakeuduttaisiin jatko-opintoihin ja lopulta kilpailemaan kansainvälisesti tutkimusrahoituksesta. Miten käy taidekentän asiantuntijuuden?

Taiteiden tutkimuksen opintosuuntauksia ovat teatteritiede, estetiikka, elokuva- ja televisiotutkimus, musiikkitiede ja yleinen kirjallisuustiede. Kolmea ensiksi mainittua tieteenalaa voi opiskella pääaineena Suomessa ainoastaan Helsingin yliopistossa. Kaavailtu muutos olisi siis historiallinen, tutkimuksen kannalta jopa tuhoisa.

Suomalainen taidekenttä tarvitsee omat asiantuntijansa. Jos suomalaisissa yliopistoissa ei tutkita suomalaista taidetta, niin missä sitten?

Akateeminen taiteiden tutkimus ja taidekenttä ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa osallistuneet suomalaisen sivistysvaltion perustan rakentamiseen 1800-luvulta lähtien. Taiteiden tutkimus on keskeinen keino, jolla Suomi suojelee aineetonta kulttuuriperintöään. Suojeluun on sitoutunut myös valtio Unescon yleissopimuksessa. Taiteiden tutkimus liittää taiteen yhteiskunnalliseen kontekstiin ja avaa taiteen kulttuurisia merkityksiä. Taiteiden tutkimus on tärkeää jo maailmankuvamme ymmärtämiseksi.

Taiteidentutkimusta ei voi korvata esimerkiksi Taideyliopiston tutkintovaatimuksilla. Tiede- ja taideyliopistoilla on erilaiset, perinteisesti selvärajaiset tehtävät. ”Tiedeyliopistossa opetetaan alusta lähtien tiedon kyseenalaistamista ja tieteellisen tiedon luomisen metodeja, kun taas Taideyliopistossa on olennaista opettaa tietoa traditioista, joiden pohjalta kehittyä taiteilijaksi”, kuvailee Ylioppilaslehdessä professori Pirkko Moisala, joka on opettanut sekä tiede- että taideyliopistossa.

Helsingin yliopiston nuiva suhtautuminen taiteen tutkimukseen synnyttää mielikuvia siitä, että taiteiden tutkimus olisi jollain tapaa marginaalista ja epärelevanttia yhteiskunnassa. Elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon kuvaa yliopiston julkaisussa hyvin sitä, kuinka taide on läsnä melkein jokaisen arjessa, kun lähes kaikilla on televisio ja suoratoistopalvelut ovat kiinteä osa koti-iltoja – niillä on valtaa vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin. “On itsestään selvää, että tätä kaikkea pitää tutkia ja ymmärtää”, Bacon lataa.

Taiteiden tutkimus on yksi Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suosituimmista koulutusohjelmista. Hakijoita on monin verroin enemmän kuin aloituspaikkoja, ja opiskelijat ovat perinteisesti olleet hyvin motivoituneita. Valmistuneet sijoittuvat erinomaisesti työelämään erilaisiin taiteen tukitehtäviin kuten taide- ja kulttuurilaitoksiin ja -hallintoon, järjestöihin, oppilaitoksiin sekä tiedotusvälineisiin.

Helsingin Yliopistossa vuosina 2018–2019 tehdyssä tutkimuksen arvioinnissa historia ja taiteiden tutkimus, jotka arvioitiin yhtenä yksikkönä, saivat korkeimman arvosanan tieteellisestä laadusta ja tutkimuksen vaikuttavuudesta. On selvää, että akateemisesti menestyvien tutkimussuuntien näivettäminen ei ole maineestaan huolta pitävälle yliopistolle kannattavaa.

Taiteiden tutkimuksen opiskelua ovat kuitenkin jo pidempään varjostaneet rankasti karsitut opetusresurssit. Opetus on pitänyt toteuttaa ilman tuntiopettajia, pelkän kiinteän henkilökunnan toimesta. Esimerkiksi teatteritieteen kiinteää henkilökuntaa ovat professori ja lehtori, elokuva ja tv-tutkimuksessa professori, musiikkitieteessä yksi vakituinen lehtori, sillä professorin jäädessä eläkkeelle hänen tilalleen ei palkattu ketään. Säästöjä!

Kansainvälisesti katsottuna Helsingin yliopisto on tekemässä poikkeuksellisia päätöksiä. Esimerkiksi Saksassa on 26 teatterialan professuuria. Väkimäärään suhteutettuna Suomessa pitäisi olla vähintään kaksi, ja enemmänkin suhteessa teatterin suosioon, teatteritieteen professori Hanna Korsberg pohtii Teatterin tiedotuskeskus TINFOn haastattelussa.

”Olemme saaneet opiskelijoilta kirjelmiä, ettei taiteiden tutkimuksen ohjelmassa ole tarjolla luvattua määrää opetusta”, sanoo humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaa YLE:n haastattelussa. Logiikka on nurinkurinen: tuskin opiskelijat vähäistä opetusta kritisoidessaan halusivat esittää, että opintosuuntia tulisi lakkauttaa. Niukka opetus kuitenkin syö opiskelijoiden intoa ja luottamusta tulevaan. Siitä on pääteltävä, että kunnolliset opetusresurssit pitäisi ensi tilassa palauttaa ja antaa suomalaiselle taiteentutkimukselle sen ansaitsema arvo.

On syytä muistaa, että suomalaiset ovat kulttuurikansaa. Esimerkiksi myydyt teatteriliput suhteessa väestömäärään ovat Suomessa omassa luokassaan ja Museokortti on ollut menestystarina jopa korona-aikana. Myös taloudellinen satsaus taiteeseen kannattaa: valtion 1,3 miljardin euron tuki tuottaa 14 miljardin euron tuotoksen. Taide ja taiteen tutkimus kukoistavat Suomessa yllättävän pienellä hoivalla.

Päätöksiä aiheesta tehdään tiedekuntaneuvostossa mahdollisesti jo tammikuussa 2022. Allekirjoituksia vetoomukseen Helsingin yliopiston teatteritieteen säilyttämiseksi opintosuuntana ja tiedealan tulevaisuuden turvaamiseksi kerätään vielä tänään 3.1.22: https://www.adressit.com/teatteritiede_sailytettava_opintosuuntana_ja_sen_tulevaisuus_tieteenalana_turvattava

 

Jonna Rantamäki
Viestintäkoordinaattori
Taide- ja kulttuurialan keskusjärjestö KULTA ry

 

Lähteitä:

Teatteritiede uhattuna Suomessa (tinfo.fi)

JULKILAUSUMA 22.12.2021 – TAITEIDEN TUTKIMUKSEN ASEMA HELSINGIN YLIOPISTOSSA TURVATTAVA

Taide ja kritiikki tarvitsevat itsenäistä tutkimusta