Kestävän kehityksen kulttuuritavoite – kohti Mondiacult 2025 -konferenssia 

Kulttuurilla on merkittävä rooli kestävyysmurroksen toteuttajina. Parhaillaan tapahtuu paljon, ja alan toimijat ovat heränneet muuttamaan omaa työtään kestävämpään suuntaan. Työ alkaa ruohonjuuritasolta. Alaa kokoavat hankkeet tarjoavat jo nyt monenlaisia työkaluja. Samalla kulttuuritoimijat voivat olla osa laajempaa globaalia muutosta, joka vaikuttaa myös valtioiden toimintaan.

Kestävän kehityksen kulttuuritavoite – kohti Mondiacult 2025 -konferenssia ‑seminaarissa käsitellään sekä kansainvälisen että kansallisen kulttuuritavoitekampanjan kokemuksia ja näkemyksiä. (kuvitus: Jutta Kivilompolo. kuvan muokkaus: Maria Jokinen.)

Syyskuussa Barcelonassa järjestettävä Mondiacult 2025 -konferenssi piirtää tulevaisuuden suuntaviivoja globaalille kestävyys- ja kulttuuripolitiikalle. Vuonna 2015 hyväksytyistä kestävän kehityksen AGENDA 2030 ‑tavoitteista kulttuuri on puuttunut. Tämän on nähty niin jättäneen epämääräiseksi kulttuuritoimijoiden osallisuuden kestävyystoimiin kuin myös yleisesti heikentäneen mahdollisuutta yltää kaikkiin kestävyystavoitteisiin. Mondiacult 2025 ‑konferenssin tarkoituksena on raivata tietä sille, että itsenäinen kulttuuritavoite olisi mahdollista sisällyttää AGENDA 2030:n jälkeiseen kestävän kehityksen toimintakehykseen. Tavoitteen saavuttamiseksi on tehty runsaasti töitä sekä kansainvälisesti järjestökentällä, Unescossa ja esimerkiksi EU:n toimielimissä, että myös kotimaassa Kulta ry:n koordinoiman Kulttuuritavoite-kampanjan piirissä. Kokonaiskuvan muodostaminen asiasta on kuitenkin kentällä koettu haastavaksi.

Kestävän kehityksen kulttuuritavoite – kohti Mondiacult 2025 -konferenssia ‑seminaarissa käsitellään sekä kansainvälisen että kansallisen kulttuuritavoitekampanjan kokemuksia ja näkemyksiä, tarkastellaan Suomen valtion mahdollista roolia toimia suunnannäyttäjänä tavoitteen saavuttamiseksi sekä kartoitetaan eri kestävyystoimia, joita Suomessa on kulttuuriin liittyen jo toteutettu. Tarkoitus on koota yhteen aiheen parissa työskentelevät toimijat ruohonjuuritasolta valtionhallintoon ja muodostaa yhteinen tilannekuva ja yhteisiä askelmerkkejä Mondiacult 2025 -kokousta silmällä pitäen.

OHJELMA

13.00 Seminaarin avaus

13.05 Millaista on tulevaisuuskestävä kulttuuri?

Arto O. Salonen, Itä-Suomen yliopisto

13.30 Kulttuuritavoite 2030 -kampanja – globaalista kansalliseen! 

Rosa Meriläinen, KULTA ry
Matti Hakamäki, Kansanmusiikki-instituutti

14.00 Kulttuurinen kestävyys – hankkeiden tuloksia ja kokemuksia

LuoTo-hanke, Jaana Eskola, Uudenmaan liitto
LIVIND, Leena Marsio, Museovirasto

14.30 Kommenttipuheenvuoro

kansanedustaja Krista Mikkonen, 
Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja

14.40 Kahvitauko

15.00 Paneeli, Kestävä Suomi, kulttuuritavoite ja Mondiacult 2025

Elina Anttila, Unesco-toimikunta/ Suomen Kansallismuseo
Anni Syrjäläinen, Nordic Culture Fund
Kimmo Aulake, opetus- ja kulttuuriministeriö
Antti Huntus, Kestävän kehityksen toimikunnan jäsen, Taike

15.55 Päätössanat 

16.00 Seminaari päättyy

Seminaarin järjestää Kulttuuritavoitekampanja 2030 sekä yhteistyössä KULTA ry, Kansanmusiikki-instituutti, Museovirasto ja Suomen Unesco-toimikunta. Seminaari on ilmainen ja avoin kaikille, ja sen kieli on suomi.

Tilaisuuteen voit osallistua myös etäyhteydellä. Ilmoittautuminen 14.4 mennessä osoitteessa https://ssl.eventilla.com/kulttuuritavoite

Avainsanat:

Maria Jokinen