Mitä on kunnan elinvoima?

Kuvituskuva: Jutta Kivilompolo
Elinvoima on nyt puoluejohtajien huulilla, sillä kansalaisetkin uskovat juuri sen olevan taikalääke kuntatalouden haasteisiin. Näinhän se varmasti on, mutta konkretiaan olisi helpompi edetä, jos olisi yhteinen ymmärrys siitä, mitä elinvoima tarkoittaa.
Pitovoimaa, lumovoimaa, vetovoimaa
Pitovoima on yksi osa sitä: että löytyy opiskelupaikka ja kavereita, ihmisiä ja harrastuksia, joiden takia haluaa jäädä asumaan juuri sinne missä asuu. Kulttuurilla on kyky vahvistaa kotiseuturakkautta.
Lumovoima on se, mikä vetoaa erityisesti matkailijoihin. Joku paikka kuulostaa kiinnostavalta, koska siellä on jotain erityisestä: ihanaa luontoa, upeita elämyksiä. Tuoreet tutkimukset esimerkiksi Jyväskylän kaupungin taidelaitosten, Seinäjoen rytmimusiikkiklusterin ja Pori Jazzin aluetalousvaikutuksista osoittavat, että kulttuuri tuo rahavirtoja kaupungin keskustaan ja koko talousalueelle. Matkailijoista 40 % on kulttuurin perässä.
Vetovoima syntyy muun muassa syistä muuttaa paikkakunnalle. Yksi monipuolisen ja vireän kulttuurielämän vaikutuksista on se, että kulttuuri houkuttelee kuntaan nuoria aikuisia, perheitä, korkeasti koulutettuja asukkaita, kasvuyrityksiä ja korkean teknologian yrityksiä.
Elinvoima taloudellisena toimeliaisuutena
Luovat alat ovat kasvualoja ja suomalainen taide kansainvälisesti korkealaatuista – vientimahdollisuuksia siis on. On mielekästä monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta elinkeinopolitiikalla, joka tarjoaa verkostoja ja tiloja luovien alojen yrityksille. Ne puolestaan vetävät perässään muita. Elinvoima on myös kunnan kykyä kasvaa ja että kuntalaisille piisaa työtä ja toimeentuloa.
Elinvoima meininkinä
Seutukaupunkien pitovoimaa selvittäneessä kyselyssä vastaajien positiivissa mielikuvissa kärkipään kaupunkeja yhdistivät hyvät työllistymispalvelut, keskustan vireys ja viihtyisyys, kaupungin erottuvuus sekä hyvät kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut. Pienten lasten vanhemmilla ei saa seinät kaatua päälle ja toiveiden aktiivisesta elämäntavasta on täytyttävä. Kivaan elämään kuuluu yhteisöllisyys ja osallisuus, jota kulttuuritapahtumat luovat.
Eri ikäisille elinvoimaa vahvistetaan eri keinoin
Traditiot houkuttelevat paluumuuttajia. Toisille tärkeää on paikkakunnanvalinnassa hyvä terveydenhuolto, toisille erityislasten huomioiminen koulussa, toisille hyvä harrastusmahdollisuudet. Elinvoimapolitiikkaa ei kannata tehdä toimialoittain, vaan kokonaisuutena, jossa kulttuuri on yksi osa ratkaisua.
Rosa Meriläinen
pääsihteeri
Avainsanat: