Demokratia tarvitsee kulttuuria

Demokratian kriisistä puhutaan tällä hetkellä kautta Euroopan. Syystäkin. Luottamus instituutioihin heikkenee, julkinen keskustelu kärjistyy ja digitaalinen media palkitsee nopeita reaktioita harkinnan sijaan. Informaatiota on enemmän kuin koskaan, mutta ymmärrystä ei välttämättä yhtään enempää.

Yksi aikamme tärkeimmistä kysymyksistä kuuluu: missä me enää harjoittelemme demokratiaa? Väitän, että yksi tärkeimmistä vastauksista on kulttuuri. Ei siksi, että taide tarjoaisi yksinkertaisia ratkaisuja. Päinvastoin. Kulttuurin arvo on juuri siinä, että se tekee tilaa monimutkaisuudelle. 

Kyky etsiä ratkaisuja ja kompromisseja monimutkaisissa kysymyksissä on yksi demokratian tärkeimmistä edellytyksistä. Demokratia ei elä yksimielisyydestä. Demokratia elää kyvystä sietää ristiriitoja. On kestettävä epävarmuutta ja hähmäisyyttä. Taide opettaa tätä.

Romaani pakottaa katsomaan maailmaa toisen ihmisen silmin. Teatteri rakentaa yhteisen kokemuksen tuntemattomien ihmisten välille. Näyttely haastaa käsityksiämme siitä, kuka kuuluu yhteiskuntaan ja millaisia tarinoita pidämme tärkeinä. Kulttuuri harjoittaa mielikuvitusta. Ilman yhteiskunnallista mielikuvitusta demokratia näivettyy.

Demokratian kriisi on kuvittelukyvyttömyyden kriisi. Moni kokee, ettei vaihtoehtoja enää ole. Että asiat vain tapahtuvat meille. Kansanvalta vaatisi uskoa siihen, että valinnoillamme on merkitystä ja me voimme muovata tulevaisuutta.

Yhteiskunnallisen mielikuvituksen uusi tuleminen

Taide on aina ollut mahdottoman mahdollistamista. Ensin syntyy uusi tapa nähdä maailma. Vasta myöhemmin syntyy lainsäädäntöä, instituutioita ja poliittisia päätöksiä. Kulttuuri ei seuraa yhteiskuntaa. Meidän ei siis tarvitse vain sopeutua trendeihin. Mehän luomme niitä! Yhteiskunta seuraa kulttuurin avaamia mahdollisuuksia.

Siksi on vaarallista, jos kulttuuri nähdään vain sisällöntuotantona alustatalouden loputtomaan virtaan. Digitaalinen ympäristö suosii nopeutta, yksioikoista tunnetta ja vastakkainasettelua. Kulttuurin yksi tehtävistä on tarjota vastavoima tälle logiikalle.

Paikkoja, joissa voi pysähtyä. Paikkoja, joissa voi ajatella keskeneräisesti. Paikkoja, joissa voi kohdata toisia ihmisiä muutenkin kuin algoritmien ohjaamina. Kulttuurin tilat, erityisesti kuntien kulttuuripalvelut, ovat yhteiskunnan yhteisiä tiloja. Demokratian harjoituskenttiä.

Siksi kulttuurileikkaukset eivät koskaan osu vain taiteeseen. Ne osuvat yhteiskunnan kykyyn rakentaa yhteistä todellisuutta. Taide ylläpitää identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Millaisena demokratia voisi säilyä ilman yhteisiä kokemuksia, tarinoita ja tiloja?

Kulttuuri ei yksin ratkaise kaikkia yhteiskunnan ongelmia, vaikka hoenkin hokemista päästyäni sitä, että kulttuuri on ratkaisu. Mutta ilman kulttuuria yhteiskunta menettää kykynsä ymmärtää itseään ja päättää suunnastaan.