Kulttuuri on tulevaisuuspolitiikkaa

Kulttuuri on paikka, jossa tulevaisuus syntyy ensimmäisenä. Koko opetus- ja kulttuuriministeriö on tulevaisuusministeriömme, mutta nimenomaa kulttuuri on se maailma, jossa tulevaisuus ensin kuvitellaan, ja sitten näytetään.

Kulttuurin tehtävä ei ole ylläpitää pysähtynyttä maailmaa, vaan auttaa yhteiskuntaa muuttumaan ilman että se hajoaa. (Kuvitus: Jutta Kivilompolo, muokkaus: Maria Jokinen.)

Taide aistii muutokset

Ajattelen, että taiteilijat ovat yhteiskunnan seismonautteja. He tunnistavat värähtelyjä ennen muita. Taide aistii muutokset ennen kuin ne näkyvät politiikassa, taloudessa tai turvallisuusstrategioissa. Meidän pelkomme, toiveemme ja käsityksemme mahdollisesta ilmestyvät ensin romaaneihin, näyttämöille, musiikkiin, elokuviin ja kuvataiteeseen.

Siksi kulttuuripolitiikka on tulevaisuuspolitiikkaa. Elämme aikaa, jossa muutokset kasautuvat päällekkäin. Ilmastokriisi, Euroopan turvallisuustilanne, demokratian murros, tekoäly, alustatalous, luottamuksen heikkeneminen ja kulttuurialan taloudellinen epävarmuus tuntuvat tapahtuvan yhtä aikaa. Moni kokee ajan irtonaiseksi ja kaoottiseksi.

Historian mittakaavassa tämä ei ole ensimmäinen kerta. Muutos ei ole poikkeus. Muutos on normaali tila. Siksi kulttuurin tehtävä ei ole ylläpitää pysähtynyttä maailmaa, vaan auttaa yhteiskuntaa muuttumaan ilman että se hajoaa. Meidän tehtävämme on kuvitella ja toteuttaa arvopohjaista muutosta, jossa ihmiset kokevat asioiden menevän oikeaan suuntaan.

Kulttuuri on tulevaisuuden käyttöjärjestelmä

Kulttuuri rakentaa demokratiaa tavalla, jota mikään muu sektori ei tee. Ei siksi, että taide opettaisi ihmisille oikeita mielipiteitä, vaan siksi, että kulttuuri harjoittaa demokratian perustaitoja: kuuntelemista, tulkintaa, erimielisyyden sietämistä ja yhteisen merkityksen rakentamista.

Maailman talousfoorumikin on nostanut luovuuden, sopeutumiskyvyn ja resilienssin tulevaisuuden keskeisiksi työelämätaidoiksi. Näitä taitoja harjoitetaan taiteessa joka päivä. Taiteen praktiikoita opiskelemalla kuka tahansa voi vahvistaa kykyään luoda ja kuvitella. 

Kulttuuri on tulevaisuuden käyttöjärjestelmä. Jos emme kykene kuvittelemaan parempia tulevaisuuksia, emme myöskään kykene rakentamaan niitä. Meidän kulttuuri- ja taidealalla on nyt itse aika uskoa omaan suuruuteemme ja merkitykseemme. Asettua yhteiskunnan uudistumiskyvyn ytimeen.

Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on KULTA ry:n pääsihteeri, jonka tehtävä on lobata. Rosa rakastaa idioottivarmoja, selkeitä kuvaustekstejä.
Rosa Meriläinen är KULTA rf’s generalsekreterare.
Rosa Meriläinen is KULTA’s Secretary General.