Avajaispuhe Tiitus Petäjäniemen näyttelyn avajaisissa Mikkelin taidemuseossa 21.11.2019

Avajaispuhe Tiitus Petäjäniemen näyttelyn avajaisissa Mikkelin taidemuseossa 21.11.2019

 

Arvoisa taiteilija Tiitus Petäjäniemi, kunnioitetut taiteen ystävät,

Tipu, Kuolema ja muita maalauksia -näyttely käsittelee taiteilijan kertoman mukaan muun muassa väitteitä ”vain tyhmä pelkää”, ”aine ei häviä koskaan”, ”kaikessa aineessa on tietoisuuden siemen”, ”yksilö ei ole vain yksilö, vaan kokemuksiensa summa” ja ”maalaus ei ole vain kuva”.

Ihminen on kokemuksiensa summa

Miten monta kertaa olen toivonut voivani pyyhkiä muiston pois, kun ei tehtyä virhettä tekemättömäksikään saa. Kuulemma vastoinkäymisiä saisi murehtia vain vartin. Sitten pitäisi pyyhkiä kyyneleet ja nousta ylös. Ei tässä elämässä vetisteleminen auta. Debriefing pitäisi siis pitää sananmukaisesti lyhyenä. Jokainen kaatuu joskus, mutta se pitäisi hoitaa lassevirenmäisesti. Sitten vain jätetään asiat taa. Tiedättehän: joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään.

Mutta tässä me olemme, haavoinemme. Surrutkin surut ovat muistoina mukana, käsittelemättömät traumat jäytävät meitä kaikkia, vaikkemme sitä välttämättä käsitä. Iloita pitää vaikka syän märkänisi. Minä ainakin toivon vielä joskus löytäväni jonkinlaisen tasapainon muistamisen ja unohtamisen välillä. Itsensä hyväksymisen ja ihmisen väistämättömän keskeneräisyyden välillä.

Olisi ehdottomasti liikaa vaadittu, että ihan kaikki koetut asiat olisi käsitelty ammattimaisella otteella. Että olisi sinut ihan jokaisen huonon piirteensä ja kokemansa vääryyden kanssa. Kunhan nyt ei katkeroidu aivan käppyräksi, jonkin verran kai pitää sietää sitä, että sitä kantaa mukanansa ihan kaikkea mitä on ollut. Iso aikuinen ihminen voi olla samalla pieni tipu, kuten Tiitus Petäjäniemi teoksessaan näyttää.

Asioiden taakseen jättämisestä minun on kerrottava teille eräs opettavainen henkilökohtainen muisto. Olin 8-vuotias ja uimassa kauniina kesäpäivänä Rauhaniemen rannalla Tampereella, kun minulle iski kakkahätä. Olin tavannut käydä järvessä pissalla, joten suuntasin samoin aikein syvemmälle. Venytin uimapuvun lahkeensuuta ja suoritin asiani veden syvyyteen. Mutta voi ei, mi järkytys, mi yllätys! Kävi ilmi, että kakka kelluu. Pökäle pirulainen putkahti pintaan. Siinä se killui ja paniikki iski. Lähdin hädissäni uimaan pakoon omaa kakkaani, mutta uintiliikkeeni saivat aikaan vesivirran imun ja oma kakkani lähti seuraamaan minua ruskeana torpedona. Lopulta harhautin kakkani sukeltamalla ja pääsin pakoon. Uin rantaan, huoahdin. Kukaan ei todennäköisesti ollut nähnyt.

Minne se kakka sitten meni? Luonnon kiertokulkuunpa tietysti, sillä aine ei häviä.

Aine ei häviä

Arvoisat kuulijat, haluan hetken ohjata huomionne vakaviin ympäristöasioihin: kiertotalouteen. Kun todella sisäistämme sen, että aine ei häviä, olemme valmiit kunnioittamaan esineitä ympärillämme. Jokaisessa tavarassa on tarinoita sisällä, menneitä ja tulevia toisenlaisia tarinoita. Voidaksemme todella käyttää uudelleen ja uudelleen hyödyksi kaiken mitä meillä on, tarvitsemme luovuutta ja kädentaitoja. Pitää olla sydäntä vanhalle, mutta myös tietoa ja osaamista korjata, entisöidä ja uudelleensuunnitella.

Kiertotalous ei ole vain jotain jätehuoltoa jossain, vaan konkreettista perintömme vaalintaa. Toivottavasti ette pahastu, että tällaisessa upeassa taidenäyttelyssä paasaan kädentaidoista, mutta minusta tämä kaikki liittyy yhteen. Onhan taituruus yksi kuvataiteenkin elementeistä. Kiertotalous toimisi taatusti paremmin, jos mukaan otettaisiin nykyistä enemmän taiteilijoiden tuomaa näkyä uudelleen- ja toisintekemisen mahdollisuuksista.

Henki yhtyy materiaan

Minusta on ihanaa juhlia kuvataiteilijan kykyä ja näkyä. Henkeä ja taitoa. Mutta kyllä käsillä tekemisen taito tekee hyvää meille kaikille muillekin. Kädentaidot antavat voimantunnetta ja siten vapauttavat. Vaalikaamme kädentaitoja, siirtäkäämme sitä kulttuuriperintöä eteenpäin.

Tutkitusti taide, taiteellinen toiminta ja kulttuuriperintökohteet tukevat ympäristön säilymistä kanavoimalla ihmisten kulutusta ja toimintaa kohti kestävämpiä tapoja nauttia elämästä. Kulttuuriperintö antaa meille johonkin kuulumisen tunnetta eli osallisuutta. Juuret tuovat arkeen turvaa ja merkityksellisyyttä. Vaikka kaikki inhimillinen toiminta synnyttää päästöjä ja jätettä, kokonaisuutena taide ei ole pökäle järvessä, vaan nautintoa ilman tuhoa. Jotain, mihin koko ihmiskunnan kannattaa suunnata. Se on paitsi henkistä kasvua, kulttuuri myös konkreettisesti tukee kiertotaloutta ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Rakastakaa kulttuuriperintöä ja kulttuuriympäristöä: hyvin pidetyn ympärilleen henkivää huolenpidon tuntua. Ja esimerkiksi rakennussuojelu ihan konkreettisesti säästää luonnonvaroja.

Taiteen yksi supervoimista on hengen ja materian yhtyminen osiaan suuremmaksi summaksi. Kyllä minä myönnän, että itsekin haluan aina kaikkea enemmän. Sen ei tarvitse olla kasvua materiassa. Se voi olla kasvua hengessä. Taiteilijat voivat auttaa meitä, vaikka ihan työelämässä, kasvamaan ja löytämään. Esimerkiksi tämä taiteilija Tiitus Petäjäniemi, hän on ollut virastossa Espoon kaupungilla tekemässä taiteilijantyötä. Miten inspiroiva voikaan luontaisessa absurdiudessaan olla virasto! Onkohan näistä täällä esillä olevista töistä jotkin luotu siellä?

Vastavuoroisesti siellä Espoossa palvelukehitysyksikön projektipäällikkö Wilhelmiina Griep on kertonut, että Tiitus on puhkaissut ainakin itselläni kuplia. En ole aikaisemmin saanut seurata taiteilijan työtä läheltä ja kokemus on ollut todella avartava. Meillä on ollut myös hyviä keskusteluita.”

Täten juhlallisesti haastan virastot kautta Suomen kokeilemaan residenssitaiteilijan palkkaamista eli määräaikaisesti järjestämään omasta toimistosta taiteilijalle työtilan ja maksamaan hänelle palkan siitä ajasta, kun hän tekee työtään virastosta. Esimerkiksi taiteilija Tiitus Petäjäniemi osallistui myös viraston viikkopalavereihin ja oli muutenkin osa työyhteisön arkisia kanssakäymisiä.

Pelko on tietämättömyyden toinen nimi

Arvoisat taiteenystävät, pelko on tietämättömyyden toinen nimi. Taiteella on sekin supervoima, että se laventaa tietojamme viisaudeksi, vähintään ymmärrykseksi. Olen elämäni suurimmat oivallukset kokenut taiteen äärellä. Lasten oikeuksien viikon kunniaksi tahdon kertoa myös toisen tarinan lapsuudestani.

Olin 12-vuotias, kun löysin vanhempieni kirjahyllystä Tsehovin novellikokoelman. Eräässä novellissa pieni piikatyttö oli laitettu uurastamaan aivan kohtuuttomissa mitoin. Päivät hän joutui tekemään raskasta ruumiillista työtä, kuten kuurausta. Ja kun illan tullen hänen olisi viimein täytynyt saada käydä lepoon, piti hänen valvoa vauvan kehtoa heijaten. Väkevästi ja samaistuttavasti kerrottiin tyttöparan lohduttomasta väsymyksestä.

Eikä tämä ole sen kaukaisempaa tarinaa Suomessakaan: minäkin tunnen pikkupiikana työuransa aloittaneen suomalaisnaisen, jonka poliisi oli löytänyt pyörtyneenä silityslaudan luota. Siihen aikaan silitysraudat olivat raskaita ja polttavan kuumia. Hän oli ollut heikolla ravinnolla, koska oli saanut syödäkseen vain isäntäperheen tähteet.

No, tämä Tsehovin tarinan tyttö päätyi lopulta tyynyllä tukahduttamaan vauvan. Vauvanmurha on yksi kauheimmista kuviteltavissa olevista asioista, mutta lukiessani novellia ymmärsin, että noissa olosuhteissa, noin äärimmilleen piinattuna, minä kykenisin tuohon samaan hirmutekoon. Että minä en ole murhaajia parempi, vaan onnekkaampi. Ymmärsin, miten lähellä järkeä on hulluus. Tämä oivallus novellin ääressä on määrittänyt yhteiskunnallista ajatteluani enemmän kuin yksikään niistä valtio-opillista teoksista, joita olen elämässäni kahlannut.

Arvoisat näyttelyvieraat, antakaa teoksen läpäistä teidät ja muuttaa tiedon ymmärrykseksi. Ties vaikka päätyisimme yhdessä nerouden tielle. Onhan tutkittu juttu, että esimerkiksi tieteen nobelistit ovat harjoittaneet taiteita enemmän kuin muut tieteentekijät. Tässä kun hetki Tiitus Petäjäniemen tauluja tuijotellaan, ties vaikka olisimme lähes nobelisteja siis itsekin!

Täten juhlallisesti avaan Tiitus Petäjäniemen näyttelyn Tipu, Kuolema ja muita maalauksia. Yhtyköön materia henkeen kurkun kautta, skål!


Rosa Meriläinen
pääsihteeri
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry