Juho Romakkaniemi KULTA ry:n puheenjohtajaksi
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi on valittu Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n puheenjohtajaksi. KULTA ry:n tehtävä on parantaa kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista arvostusta ja taloudellisia toimintaedellytyksiä.
“Olen kiinnostunut ja halukas edistämään suomalaisen kulttuuripolitiikan kokonaisvaltaista arvonnostoa, julkisen rahoituksen kasvattamista ja rahoitusvarmuuden turvaamista sekä koko kulttuurikentän yhteistyön kehittämistä elinkeinoelämän kanssa siten, että yhteistyö olisi paljon perinteistä sponsorointia syvällisempää ja merkityksellisempää.”, toteaa puheenjohtaja Romakkaniemi.
“Romakkaniemestä kulttuuriala saa vaikutusvaltaisen äänitorven. Hänellä on erinomaiset yhteiskuntasuhteet ja aito halu edistää kulttuurin ja taiteen asiaa”, iloitsee KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.
Eduskuntavaaleissa KULTA ry:n päätavoite on nostaa opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurin ja taiteen budjetti prosenttiin valtion budjetista. Nyt osuus on 0,8% ja korotus tarkoittaisi noin 110 miljoonaa euroa lisää. Tavoitetta tukee yhdessä Taideyliopiston ylioppilaskunnan kanssa toteutettu kampanja, jonka tukijoiksi on ilmoittautunut jo 57 kulttuurialan tahoa, kuten Taideneuvosto ja Forum Artis. Tukijalista löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://www.kulttuuribudjettiprosenttiin.fi/ketka/
KULTA ry:n uuden hallituksen kokoonpano: toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi (pj), kansanedustaja Eva Biaudet, yhteiskuntasuhdejohtaja Hanna Kuntsi, erityisavustaja Eeva Kärkkäinen, projektijohtaja Helena Mustikainen ja professori Alf Rehn.
KULTA ry:n jäsenet ovat kulttuuri- ja taidealan tuki- ja tuottajaorganisaatioita. KULTA ry perustettiin viime vuonna vahvistamaan kulttuurin ääntä yhteiskunnassa. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuristrategiassa ja Suomen kulttuurirahaston kulttuurin rahoitusta koskevassa selvityksessä kulttuurialan heikkoudeksi todettiin KULTA ry:n kaltaisen edunvalvojan puute. KULTA ry perustetiin viime vuonna neljän perustajajäsenen voimin. Jäsenmäärä on ollut odotettua nopeammassa, voimakkaassa kasvussa: jäsenjärjestöjä on jo 14.
Lisätietoja:
Rosa Meriläinen
pääsihteeri
puh. 050 432 6679
rosa.merilainen@kulttuurijataide.fi
Avainsanat: