Kulttuurikenttä kaipaa moninaisuutta

Suomalainen kulttuurikenttä ottaa yleisesti huonosti huomioon vähemmistöjä ja erityisryhmiä, oli kyseessä sitten seksuaalivähemmistöt, kulttuurivähemmistöt tai esimerkiksi viittomakieliset asiakkaat. Tapahtumien saavutettavuuteen on alettu kiinnittää enemmän huomiota, mutta valitettavan usein se jää pelkästään fyysisen saavutettavuuden parantamiseen. Esteettömyys on toki tärkeää, mutta eri toimijoiden tulisi kiinnittää huomiota myös sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen saavutettavuuden edistämiseen, jotta kaikilla olisi oikeasti mahdollisuus kuluttaa kulttuuria yhdenvertaisesti.

Tämänhetkinen kulttuurikenttä on kovin yksipuolinen. Yksi syy tähän varmasti on se, että eri kulttuuritoimijoiden joukko on kovin homogeeninen ja eri taustaisten työntekijöiden ja esiintyjien palkkaamiselle ei nähdä tarvetta tai se koetaan hankalaksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös nähnyt tarpeen moninaisemmalle kulttuurikentälle, ja ministeriö on esittänyt toimia kulttuurisen monimuotoisuuden edistämiselle, joita jäänkin innolla odottamaan. Kuten olemme koronan aikana huomanneet, kulttuurialalta puuttuu paljon tilastotietoa ja olisikin tärkeää saada tietoa koko taide- ja kulttuurialan instituutioiden kokoonpanoista.

Kulttuurikentällä on paljon syrjiviä rakenteita, joita tulisi systemaattisesti purkaa, jotta kaikilla olisi yhdenvertaiset edellytykset alalla työllistymiseen. Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelmassa käynnistettiin vuosi sitten muun muassa opiskelijavalintaprosessin läpinäkyvyyttä ja opintojen saavutettavuuden lisäämistä. Tällaisista selvityksistä olisi hyötyä niin kouluissa kuin työpaikoilla. Näitä osallistumisen esteitä ja syrjiviä rakenteita poistamalla luomme moninaisempaa kulttuurikenttää, ja joka kuvastaa 2020-luvun Suomea ja suomalaisuutta. 

Meidän tulisi kannustaa eri vähemmistöihin ja erityisryhmiin kuuluvia ihmisiä mukaan tekemään taidetta ja luomaan kokemuksia, jotta kulttuurikenttää voi sanoa moninaiseksi. Todellisuudessa suomalainen ei ole aina valkoinen ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei ole poliittista, mutta sellaisena se kuitenkin monelle kulttuurin kautta esiintyy. Representaatio on tärkeää niin lavalla kuin sen takana, ja moninaisuuden kautta pääsemme tuomaan lavoille oikeaa elämää ja oikeita tarinoita, jotka ei ole kerrottu valkoisten cis-heteronormatiivisten lasien läpi.

Haluaisin uskoa, että kymmenen vuoden päästä kulttuurikenttä olisi moninaisempi, ja eri taidelajien esiintyjinä nähtäisiin enemmän eri näköisiä ja taustaisia ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan sen eteen on tehtävä paljon töitä. Tein KULTAlle opinnäytetyön aiheesta ”Näkökulmia yleisöjen kasvattamiseen sosiaalisen ja taloudellisen saavutettavuuden kautta”, ja toivon tällaisten töiden toimivan keskustelunaloittajana ja innostavan eri toimijoita muutokseen. Haluaisinkin jokaisen miettivän, mitä juuri sinä voisit tehdä saavutettavuuden ja monimuotoisuuden edistämisen hyväksi? Mitä syrjiviä rakenteita voit olla mukana poistamassa?

Annika Rossi