Miten käyttää aikansa hyvin

Vedin tammikuussa kirjallisuusvisan Sörkan ruusussa. Yksi kysymyksistä, johon laajalti vastattiin väärin pohjautui Lukukeskuksen tietoihin lukemisesta ja lukutaidosta Suomessa. Kysymys kuului näin:

Suurin syy, jotka on esteenä lasten lukemiselle?

a. Lapsi ei pidä lukemisesta (13%)

b. Arjessa ei ole aikaa (58%)

c. Lapsi pelaa mieluummin pelejä netissä, älylaitteella tai tietokoneella (12%)

Oikea vastaus oli b. Jo lapset kokevat, että arjessa ei ole aikaa. Olen kamppaillut itsekin ajankäytön kanssa koko elämäni. Liika tekeminen vei minut sairaalaan ensimmäisen kerran 11-vuotiaana, jossa sitten lääkärin tiukan katseen alla opettelin karsimaan kalenteriani.

Me olemme täällä niin hirvittävän lyhyen aikaan, ja kukin päivä on niin lyhyt. Kukin viikko, kukin kuukausi. Aina vuoden päätteeksi ihmettelee, miten se taas humpsahti ja mihin. Tuliko tehtyä niitä asioita, joita pitikin.

Perheenjäseneni ovat ymmärrettävästi aina kritisoineet minua suorittamisesta. Puolisoni kutsuu minua ja vanhempiani Aktiivi-Meriläisiksi. Kupeideni hedelmä sanoo, että “me lepäämme tekemällä”. Silti jokaisen on osattava levätä, virkistäytyä ja hengittää.

Kulttuuri, kuten kirjojen lukeminen ja konserteissa käyminen, on minulle aktiivinen tapa hengittää. Kokonaan pysähtyminen on vaikeaa, mutta kirja kädessä tai numeroidulla penkillä se onnistuu. Yhtäkkiä aivoni lipuvat aivan toiseen ajankäytölliseen tasoon, jossa aika menettää merkityksensä ja on olemassa vain loputon nykyhetki.

Pitkän proosan lukeminen on aina ollut prioriteettini, enkä selviä päivästä ilman sitä. Siksi minusta tuntuu vaikealta samaistua niiden ihmisten tuskaan, jotka kokevat keskittymiskykynsä kadonneen. Uskon, että kulttuurista voisi löytyä ratkaisu. Jokaisen pitää vain etsiä omansa. 

Tämän lisäksi täytyy itse kunkin, myös minun, säännöllisesti miettiä, käyttääkö aikansa oikein. Viekö työ liian ison osan ja onko työ sitä mitä pitääkin. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä merkityksellistä työtä eli puhua kulttuurin puolesta. 

Työni puitteissa tapaan päivittäin kiinnostavia ihmisiä: päättäjiä, toimittajia, kulttuurialan ammattilaisia. Heidän kanssaan keskustellessani opin koko ajan lisää. Esimerkiksi eilen kysyin eräältä erittäin viisaalta ja kokeneelta toimittajalta, miksi Suomessa puhutaan niin vähän kulttuurista osana soft poweria, pehmeää vaikuttamista ja mielipiteiden muokkausta. 

Hän sanoi sen johtuvan siitä, että maakuvatyömme ammoisista ajoisa on perustunut siihen, että pitää kertoa meidän olevan länsimaa. Valitettavasti kaikki kulttuurimme ei istu aivan aukottomasti tähän väitteeseen. Siksi tästä kognitiivisesta dissonanssista häkeltyneinä vaikenemme koko asiasta.

Viime viikolla kävin Olohuonekeskustelussa Naantalissa ja opin birgittalaisnunnien merkityksen käsityöalalla. Nyt minulla on kotona pieni nunnafiguuri ja ajattelen, että näiden sivistyneiden ja taitavien naisten kunniaksi minunkin täytyisi opetella neulomaan kantapää. Sillä hyvän tarinan on jatkuttava, ja se on jokaisen sukupolven vastuulla.

Minulle hyvin käytetty aika on sellaista, missä kehityn ihmisenä, käyn vuoropuhelua ihmisten kanssa ja koen, että itselleni tärkeät asiat yhteiskunnassa etenevät. Siksi kulttuuri on minulle kaikki.