4207842702562604

Nyt tarvitaan taiteen pörriäistekoja!

Kulttuuriala on tällä hetkellä vakavasti uhattuna tylppäpiikkistä takiaista muistuttavan viruksen takia. Yksittäiset taiteilijat ja alan toiminnan mahdollistajat ovat jo useita kuukausia taistelleet toimeentulostaan. Poikkeustilan keston määrittelemättömyys on erittäin raskasta ja pitkään jatkuessaan se voi olla kohtalokasta: jääkaapin tyhjennyttyä monet ovat jo vaihtamassa alaa.

Tutkijat ennustivat jo 12 vuotta sitten koronaviruksen tulemisen syntyaluetta myöden. Luonnon köyhtyminen ja villieläinten elintilan pieneneminen on altistanut ja tulee altistamaan meidät uusille, yhä vaarallisemmille viruksille. Juuri julkaistu YK:n laaja biodiversiteettiraportti on karua luettavaa, mutta antaa samalla toivoa: toimenpiteillämme on merkitystä.
Suomessa olemme nähneet, kuinka monet heräsivät huomaamaan pienten uurastajien, pölyttäjien ahdingon. Pelasta pörriäinen -kampanjaan ilmoitettiin kesän aikana lähes 76 000 pörriästekoa pölyttäjäystävällisten kasvien istuttamisesta hyönteishotellien rakentamiseen.

Koronaelämä on osoittanut, kuinka paljon tarvitsemme kulttuuria. Pitkät yksinäisyyden hetket ovat tuntuneet helpommilta kirjan tai elokuvan ääressä, musiikki on rauhoittanut mieltä ja tuonut inspiraatiota, kaunis astia on ilahduttanut eristyksissä syötyjen aterioiden aikana, ulkoilu vienyt upeiden rakennusten äärelle. Matkustusrajoitukset ovat saaneet meidät arvostamaan yhä enemmän lähimuseoita tai teatteria: hienojen elämysten pariin voi päästä ilman lentomatkaakin. Syksyn ensimmäisissä, varotoimenpiteiden kera huolella järjestetyissä tilaisuuksissa olemme kokeneet, kuinka hyvältä tuntuu taas saada kosketus elävään kulttuuriin ja jakaa tuo ilo muiden kanssa.

Koronarajoitusten vuoksi taide-elämämme diversiteetti on nyt vakavassa vaarassa kaventua.
Taiteentekijät, henkisen elämämme pölyttäjät, ovat ahdingossa, joka koskettaa koko kenttää. On hienoa, että jotkut tahot ovat lähteneet tukemaan kulttuurin yhteisöjä, sillä ilman toimivia rakenteita taiteen tekeminen olisi käytännössä lähes mahdotonta. Yksittäiset taiteilijat ovat valitettavasti jääneet toistaiseksi lähes ilman menetettyjä tuloja korvaavia laajempia avustuksia. Ilman tekijöitä tapahtumia ei kuitenkaan ole eikä rakenteita tarvita. Kehitystä ei tapahdu, jollei ole moninaisuuden mukanaan tuomaa kyseenalaistamista. Vapaasti monissa eri yhteisöissä työskentelevät taiteilijat kuljettavat mukanaan siitepölyä kohtaamisesta toiseen synnyttäen uusia teoksia, ajatuksia ja suunnitelmia.

Meitä kaikkia tarvitaan taiteen ja sen monipuolisuuden turvaamiseen. Hätä on todellinen, mutta onneksi jokainen voi auttaa. Tee taiteen pörriäisteko, osta tai lainaa kirja, hanki taideteos tai muotoiltu esine. Haasta mukaan ystävä. Osallistukaa turvallisesti järjestettyyn konserttiin, teatteriesitykseen tai muuhun tapahtumaan. Kerro poliitikollesi, että ilman vahvaa kulttuuria Suomelta puuttuu oma ääni.

Ja aivan kuten hyönteistenkin auttaminen, taiteen tukeminen vaikuttaa pitkään: hyvinvoivat pölyttäjät synnyttävät uusia pölyttäjiä, jotka turvaavat kulttuurimme todellisen monimuotoisuuden myös jälkeemme tuleville.

Taiteen pörriäisteko palkitsee meidät kaikki!

 

Hanna Kosonen, pääsihteeri
Forum Artis, 23 000 taiteilijan järjestöjen yhteistyöjärjestö