Palkinnot auttavat yleisöä löytämään tekijät

Tämän viikon kohokohta on ainakin minulle torstainen Etnogaala, jossa juhlitaan kansanmusiikkia, maailmanmusiikkia ja kansantanssia tekijöineen. Ehdokkaista kaikki eivät ole itselleni entuudestaan tuttuja, mutta moni on: Timo Saaren tanssia sain vastikään ihailla kansainvälisessä Womex -tapahtumassa ja Suistamon sähkö on tullut vastaan viimeisen vuoden aikana monesti. Mielipide ehdokkaista on hauska muodostaa kevyin perustein, kun ei tarvitse itse olla päätöksentekijänä.

Palkinnot ja gaalat ovat olennainen osa kulttuurielämää. Monille tekijöille palkinnot ovat taloudellisesti todella arvokkaita, sillä esimerkiksi kirjallisuuden Finlandia-palkinto tapaa lisätä myyntiä. Kulttuuritalous on vain sillä tapaa Suomen kokoisessa maassa armoton, että on mahdollista voittaa alansa merkittävin palkinto ja silti kitkuttaa köyhyysrajalla. Toisaalta menestys voi tuottaa vaurautta monelle muullekin kuin tekijälle itselleen. Kansainvälistyminen on mahdollisuus tehdä kaikkea vähän isommin ja useammalle, mutta vaatii yleensä ammattimaisen vientikoneiston. Priima sisältö ei vielä riitä, jos kukaan ei kuule siitä.

Noudatan mielelläni ammattilaisten vinkkejä. Poimin kirjastosta usein kirjat kirjastonhoitajien suositusten joukosta. Ja helposti olen itsekin heikkoina hetkinä, yön pitkinä pimeinä tunteina ajatellut, että apurahaa vaille jääminen on tarkoittanut sitä, että kollegat eivät pidä minua minään. Suomessahan apurahat jaetaan taiteilijoille vertaisarvioinnissa.

Gaalat ja palkinnot palvelevat yleisöä, sillä ne ovat kätevä tapa saada tietää mikä on alan itsensä mielestä parasta juuri nyt. Minä vielä kun olen tällainen sentimentaalinen itkijämummo, rakastan kyynelehtiä palkittujen voitonpuheiden aikaan. Myötäilo on ihana tunne. Tiedän oikein hyvin, että luovaan prosessiin on aina liittynyt vähemmänkin palkitsevia vaiheita ja jokainen voittaja on siten takuulla palkintonsa ansainnut.

Ensi viikolla on urheilugaala – olen menossa sinnekin, sillä Olympiakomitea on KULTA ry:lle tärkeä yhteistyökumppani, ja näen paljon yhtäläisyyksiä liikunnan ja kulttuurin yhteiskunnallisessa asemassa ja hyödyissä ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle. Kulttuurialalla ei ole vain yhtä gaalaa, vaan kiinnostusta ja yleisöä riittää moniin tapahtumiin Emma-gaalasta Jussi-gaalaan. Jotkut innokkaimmat seuraavat myös kansainvälisiä kulttuurikisoja, kuten Oscareita – osin varmasti niiden tarjoaman pukuloiston vuoksi.

Etnogaalaan taidan mennä ihan samanlaisissa vaatteissa kuin mihin tahansa illanviettoon. Mutkattomuus on osa suomalaisen kulttuurielämän helppoja puolia, jotka madaltavat kynnystä osallistua. Harvaanpa kulttuuririentoon tarvitsee erikseen pukeutua hienosti – mutta tietysti saa, jos haluaa.

Tilastokeskuksen vapaa-aikatilastojen mukaan kulttuuriosallistuminen onkin Suomessa laajaa. Heikointa osallistuminen on pitkäaikaissairaiden, eläkeläisten ja työttömien osalta. Se liittynee sekä rahaan että toimintakykyyn. Palkintogaalojen välissä on arki, jossa eri kulttuuritahot jatkuvasti yrittävät keksiä keinoja tavoittaa uusia yleisöjä ja parantaa teostensa saavutettavuutta niiden parissa, jotka nyt eivät kulttuurin luokse löydä.


Rosa Meriläinen
pääsihteeri
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry