Resilienssitaidot ja jatkuvuuden hallinta

Resilienssi on termi, jota on vaikea yhdellä sanalla suomentaa. Sitä kuitenkin nyt tarvitsemme, joten yritän avata millä keinoin kulttuuri ja taide vahvistaa resilienssitaitojamme:

Joustavuus

Kulttuuri ja taide antaa välineitä joustaa muutoksen keskellä. Muutos on väistämätöntä ja jatkuvaa, etenkin työelämässä. Taidetta kuluttamalla ja harrastamalla voi haalia itselleen sellaista luovaa osaamista, jolla ratkaista eteen tulevia yllättäviä ongelmia ja ajatusleikkien kautta varautua tulevaan. Ajatusleikit, joita voi tehdä esimerkiksi kirjoja lukien, auttavat kuivaharjoittelemaan eri tilanteita. Aina voi käyttää ammattitaiteilijoiden apua oman mielikuvituksen voiman käynnistämiseen! Nyt on aikaa lukea kirjoja ja katsoa elokuvia, kuivaharjoitella erilaisia poikkeustilanteita.

Jatkuvuuden hallinta

Kulttuuriperintö auttaa ymmärtämään roolimme osana sukupolvien ketjua. Ihan tutkitusti kulttuuriperinnöstä tulee sellaista suhdetta juuriin, että ihmiset haluavat pitää huolta ympäristöstään. Sunnuntaina aavistin kirjastojen menevän kiinni, joten kävin hamstraamassa luettavaa. Stressaavissa tilanteissa tapaan tukeutua vanhaan kirjallisuuteen, koska se antaa aikaperspektiiviä. Nyt lainasin Ryokanin runoja, Beowulfin ja Tasson Jerusalemin hävityksen.

Luova pääoma

Minulle on kotoa opetettu vanha juutalainen viisaus, että ainoa minkä mukaansa varmasti saa, on se minkä on aivoihinsa sijoittanut. Jos yhteiskuntajärjestelmä, talousjärjestelmä, eläkejärjestelmä romahtaa, sota tulee tai pitää liittyä kansainvaellukseen luonnonmullistuksen vuoksi, minulta ei saa pois sitä sivistystä, jota olen ikäni nuppiini kerryttänyt. Se on paras turvani.

Vastarinnan välineet

Taide on myös vaarallista. Se opettaa kriittistä ajattelua ja antaa itseluottamusta tehdä toisin, vaikka muut katsoisivat kieroon. Miellän tärkeäksi osaksi resilienssiä paitsi iskunsietokyvyn, myös sen, että nousee nopeasti tappioista. Luottaminen omaan näkemykseen ja omaan tyyliin tehdä, ovat silloin tärkeitä. Itsekin olen ollut urallani kanveesissa moneen kertaan, mutta noussut sieltä. Uskon taiteen antaneen siihen tarvittavaa voimaa.

Utopiat

Kaksisataa vuotta sitten kaikki oli aivan toisin. Kahdensadan vuoden päästä kaikki voi olla aivan toisin. Toisenlainen maailma ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan todennäköinen. On hyvä oppia ravistelemaan aivojaan niin, ettei takerru nykyhetken rajoituksiin. Itse sain juuri osallistua Digiteatterin Pitoihin kartanossa, jossa ajattelijajoukon kanssa sain mielikuvitella utopiaa, jossa taide toimii muutoksen alkuna ja kulttuurisesta pääomasta tulee materiaalista arvokkaampaa. Tämä utopia on jo oraalla. Meidän pitää vain uskoa siihen.

 

Rosa Meriläinen
pääsihteeri
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry

 

Avainsanat:

KULTA ry

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry on vuonna 2018 toimintansa aloittanut kulttuurin ja taiteen edunvalvoja. Järjestön tehtävä on parantaa kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista arvostusta ja taloudellisia toimintaedellytyksiä.
KULTA rf är kultur- och konstområdets centralorganisation. Vi arbetar för att stärka kulturens samhälleliga uppskattning och ekonomiska förutsättningar.
KULTA ry is a central organization for support and producer associations operating in the Finnish arts and culture industry. Its purpose is to advance the overall economic growth, operating conditions and social standing of the arts and culture industry.