Taide, talous ja tulokset

“Eihän siitä edes näe mitä se esittää!”, “Minun lapseni olisi voinut tehdä tuon!” ja “Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta.” Ainoastaan viimeinen näistä oli todistettavasti kansanedustajan mielipide (Tony Halme, perussuomalaiset), mutta ne ovat kaikki esimerkkejä siitä miten usein ihmiset ymmärtävät taiteen roolin väärin, ja miten kuvitellaan että ymmärrettävyys ja tulkinnan helppous olisi jotenkin hyvän taiteen – tai kiinnostavan talouden – tunnusmerkki.

Taide, aivan kuten talous, voi olla monen monta asiaa. On taidetta joka ei yllätä, joka vain tekee sitä samaa kuin aikasemmin. Tällaista taidetta näkee usein hotelleissa ja konferenssikeskuksissa, ja vaikka sitä näkee, sitä ei suuremmin huomaa. Samaten maailma on täynnä yrityksiä, jotka tekee vain sitä jota ne ovat aina tehneet. Ne eivät kasva eikä kehity, ne vaan ovat siellä, kunnes ne eräänä päivänä katoaa – kuten huono Mona Lisan kopio maantiehotellin seinältä.

Vaikkemme halua aina sitä hyväksyä, vaativalla taiteella ja menestyvillä uusilla yrityksillä on yllättävän monta samankaltaisuutta. Molemmat herättävät ympäristössä närää. Molemmista todetaan usein alussa etteivät nämä tule koskaan menestymään. Molemmat kyseenalaistavat tapoja joilla katsomme maailmaa. Molemmat menestyvät yllättävän, jopa harmittavan usein.

Tämä kaikki johtuu siitä että maailma tarvitsee uusia näkökulmia, uutta ajattelua, uusia ärsykkeitä. Joten oli vaativasta nykytaiteesta mitä mieltä tahansa, se näyttää silti tietä kohti uutta taloutta, uutta ajattelua, uutta teknologiaa, uutta politiikkaa – kaikkia niitä tapoja olla uusiksi joille me ensin nauramme, sitten paheksumme ja viimeeksi väitämme aina rakastaneemme.

Taide ei ehkä aina ole tehokasta, mutta se on aina osviitta. Se on merkkipaalu uudesta tavasta ajatella, uudesta tavasta kuvailla asioita, uudesta tavata mieltää ympäröivä maailma. Täten se on myös tärkein tulevaisuusajattelun teknologia joka meillä on. Taide keskusteli verkostoista kauan ennen sitä kun yritykset heräsivät samaan. Taide huomioi globalisaation vuosikymmeniä ennen kuin talous teki tälle jotain. Taide ymmärsi uusien identiteettien muodostuksen ajassa jolloin yritykset yrittivät (eikä aina onnistuneesti) ymmärtää, että maailmassa oli myös naisia.

Taiteen rooli ei ole olla helposti ymmärrettävä. Jos haluaa jotain sellaista voi vaikka ostaa Seiskan. Taiteen rooli ei myöskään ole olla mukava. Jos haluaa sitä, voi vaikka tilata André Noël Chaker:in, joka on suorastaan ärsyttävän mukava. Ei, taiteen rooli on herättää aivomme ja saada meidät näkemään maailman uusilla tavoilla.

Tämä on se syy miksi rakastan taidetta. Se haastaa, pakottaa ottamaan kantaa, näkemään maailman monin uusin tavoin, ja voi tehdä tämän vain yhden ainoan teoksen kautta. Siksi se viha joka kohdistetaan kohti esimerkiksi modernia taidetta on niin kovin puhuva. Eihän mikään tyhjänpäiväinen herättäisi tuota intohimoa? Eihän mikään merkityksetön saisi ihmisiä noin vihaiseksi?

Rakastakaamme siis taidetta, ja ennen kaikkea niitä osia siitä jotka vielä ärsyttävät ja vihastuttavat. Näissä näemme aidon arvonluonnin puhtaimman muodon, sitä että raameja haastetaan ja laatikon seiniä särjetään. Talous rakastaa tätä, talous elää tästä.

Hyvä ruoka, parempi mieli sanoo yksi tyhjänpäiväinen mainos. Nyt olisi aika tajuta että siinäkin on totuutensa. Hyvä (haastava) taide, parempi talous. Ei yhtä ilman toista, ja toisen haaste on usein mitä se yksi tarvitsee.

 

Alf Rehn
innovaation, designin ja johtamisen professori, Syddansk Universitet (Tanska)
KULTA ry:n hallituksen jäsen