Yksinäisyyden vähentäminen on yhteinen asia

Yksilön vastuusta puhuttaessa tarkoitetaan usein sitä, että pulaan joutuneen ihmisen pitäisi jotenkin itse ottaa itseään niskasta kiinni. Toki sitäkin tarvitaan, mutta puhuisin mieluummin ihmisen vastuusta. Tosi moni yhteiskunnallinen ongelma on sellainen, että se kuuluu meille kaikille.

Yksi hyvä esimerkki on yksinäisyys viheliäisenä ongelmana. On ilmiselvää, etteivät viranomaiset voi omaiseksi muuttua. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat pitää huolta siitä, että ihmistä houkutellaan yhteisölliseen toimintaan, jossa he tapaavat toisia ihmisiä ja mahdollisesti yksinäisyys sitä kautta vähenee.

Kuitenkin on niin, että ne yhteisöt muodostamme me kaikki. Elämmekö elämäämme niin, että yksinäisyys ympärillämme lievittyy? Pääseekö porukkaan mukaan, vaikka olisi vähän kömpelö sosiaalisilta taidoiltaan tai puhuu suomea huonosti?

Kivan kaverin taitoja myös aikuisille

Yksinäisyystutkimuksista näkyy, että yksinäisyyden juuret voivat juontaa aivan varhaislapsuudesta. Sosiaaliset taidot eivät ole päässeet kehittymään varhaisten ulkopuolelle jäämisen kokemusten tähden. Kaveritaidot eivät ole päässeet kehittymään, jos kavereita ei ole ollut.

Nykyään lapset oppivat kivan kaverin taitoja osana varhaiskasvatusta, mutta omalta osaltani voin myöntää olevani edelleen räpeltämisvaiheessa. Lopun ikänsä saa harjoitella sitä, että muilla ihmisillä ympärillä on tervetullut ja mukava olo seurassani.

Kulttuuri- ja taidealalla on kehitetty useita hienoja tapoja vähentää yksinäisyyttä. Yksi suosikkini on Jyväskylässä aloitettu kulttuuriluotsitoiminta. Kaupungin koordinoimana vapaaehtoisista kulttuuriluotseista saa kaverin mukaan kulttuuririentoon. 

Yksinäisyyttä torjutaan museoissa ja kirjastoissa

Museokäynti ja konsertti on kivempi kokea yhdessä – yksin ei välttämättä tulisi edes mentyä – ja toisaalta kulttuurin ääressä on helpompi tutustua, kun on jotain puhuttavaa. Minulla on ollut ilo jututtaa kulttuuriluotseja Jyväskylässä. He olivat kaikki ulospäinsuuntautuvia ikäihmisiä, joille itselleen kulttuurielämyksessä ihaninta oli se, että sen sai kokea yhdessä.

Myös kirjastoissa kautta Suomen tehdään hienoa työtä yksinäisyyden lievittämiseksi. Kirjasto onkin sellainen paikka, johon monenlaiset suomalaiset kokevat olevansa tervetulleita ja vuosi toisensa jälkeen ihmiset antavat kuntapalveluista juuri kirjastoille parhaan arvosanan.

Osallistuin joitakin vuosia sitten Hämeenlinnassa Hyvin sanottua -festivaalien keskusteluun, missä maahanmuuttajanuoret kertoivat, mihin kokevat olevansa tervetulleita. Lyhyt yhteenveto: ei mihinkään, mutta kirjastoon sentään osa. Hyvä kirjastot! Tässä linkki aiheeseen kirjastojen osalta:

Ja tässä kulttuuriluotsitoimintaan, joka juuri siirtyi kaupungin vastuulta yhdistykselle.