Kulttuurikierros on historiallinen sivistyshallinnon jalkautuminen
Kulttuurikierros käynnistyi maanantaina kulttuuripääkaupunki Oulusta. KULTA ry on mukana tuottamassa kiertuetta. Onhan kulttuuripoliittisen selonteon visio yhteinen, joten toimeenpanokin tehdään yhdessä. Mukana Kulttuurikierroksella ovat muun muassa kaikki sivistyshallinnon virastot.

Selontekoa toimeenpannaan jo täyttä häkää
Käymme kahdeksalla paikkakunnalla, joissa käydyt keskustelut kerätään ja raportoidaan. Yksi ohjelmanumeroista on Suomi 110-vuoden kulttuuriteko -ehdokkaiden esittely. Kukas kissanhännän nostaa ellei kissa itse, joten kannattaa käydä ehdottamassa omaa toimintaa monistettavaksi tai skaalattavaksi.
Koska kulttuuripoliittista selontekoa pannaan jo toimeen, osana Kulttuurikierroksen ohjelmaa aina jokin kulttuuritoimija kertoo, miten he aikovat omalta osaltaan selonteon toimeenpanoa toteuttaa. Oulussa tämän kunniatehtävän sai Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen, joka esitteli tulee ohjelmistoa selonteon tavoitteiden valossa. Esimerkiksi Oikeusjuttu tuo esiin nuorten äänen: sen lähtökohtana on nuorten ajatukset.
Kulttuuria nuorilta nuorille
Nuorten osallisuus ja kasvaminen kulttuurin tekijäksi ja kokijaksi näkyi Kulttuurikierroksen seminaaripäivässä sekä osana kansallisia dialogeja, paneelissa että digitaalisissa keskustelussa.
Yhtenä ylijohtaja Juha Rintamäen vetämän paneelin panelistina esiintynyt Oulu Urban Culture ry:n toiminnanjohtaja Heikki Myllylahti on ollut kehittämässä nuorille aikuisille suunnattuja kulttuuritapahtumia, kuten menestyskonsepti Frozen Peoplea. Hän muistutti kulttuuritilojen, kuten bändikämppien merkitystä nuorten kulttuurille.
Kansanedustaja Pia Hiltunen puolestaan nosti esiin Taidetestaajien merkityksen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Taidetestaajien rahoituksen jatkuvuus on parhaillaan kysymysmerkki.
Matkailu avartaa
Iltasella astuin samaan junaan Kalevan päätoimittajan Antti Kokkosen kanssa, joka osallistui hänkin panelistina Kulttuurikierroksen paneeliin. Kokkonen totesi, miten tärkeää tällaiset jalkautumiset pohjoisen Suomen näkökulmasta on: kaikki eteläisessä Suomessa eivät tiedä, miten tasokasta ja monipuolista kulttuurielämä esimerkiksi Oulussa on. Ken näkee ja kokee, tietää.
Valtakunnallista toimintaa ei voi johtaa vain Helsingistä käsin, eikä voi olla suomalaisen kulttuurin asiantuntija, jos ei kierrä näkemässä kulttuuria ja kohtaamassa ihmisiä eri puolilla Suomea.
Olen todella vaikuttunut siitä, että myös tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ja ylijohtaja Juha Rintamäki kiertävät mukana koko laajan kiertueen! Näin laaja jalkautuminen vaatii toki meiltä aikaa ja rahaa, mutta on sen arvoista. Miten muuten toimeenpanisimme eduskunnan toiveen mukaisesti taide- ja kulttuuripalveluiden alueellisen saatavuuden ja saavutettavuuden, kuin perehtymällä paikan päällä siihen, millaisia toimintaedellytyksiä ja mahdollisuuksia eri puolella Suomea on!