Kulttuuripolitiikan peruskurssi – osa 7/10
KULTA ry julkaisee Kulttuuripolitiikan peruskurssin blogisarjana, luku kerrallaan. Viimeisen luvun yhteydessä julkaistaan myös koko kurssi PDF-muodossa. Kurssin voi tilata myös luentomuodossa paikan päälle osoitteesta info@kulttuurijataide.fi
7. Kulttuurin tekijät ja taiteilijoiden työskentelyedellytykset
Ymmärrys kulttuuriammattien moninaisuudesta kasvoi 2020-luvulla koronan ansiosta, kun koronasulut suistivat lukuisan joukon tapahtumateollisuuden alihankkijoita ja erilaisia kulttuuriammattilaisia tuottajista ääniteknikoihin työttömäksi. Perinne nostaa esittävissä taiteissa esityksien jälkeen lavalle aplodeerattaviksi myös näyttämöteknikot taiteellisen henkilökunnan lisäksi levisi.
Kulttuurialan sisällä huomattiin, että on hyvä kiittää ja nostaa esiin myös niitä ammattiryhmiä, joista ei tehdä kansikuvajuttuja. Kulttuuriammattien moninaisuus korrepetiittoreista maneesimestareihin näyttää alan elinkeinojen ja siten myös elinkeinopoliittisen vaikuttavuuden. Jos lasketaan vain taiteilijat, alan työllisiä on aika vähän. Jos lasketaan kaikki kulttuuriammattilaiset, alamme on keskisuuri.
Kulttuurialan työllisten tilastot ovat toki jo pidempään sisältäneet kaikki nämä ammattiryhmät valokuvaajista museoamanuensseihin. Taiteilijan määrittely onkin sitten ollut vaikeampi juttu. Kaikkiin taiteilija-ammatteihin ei ole maisteriopintoja, jotka helpottaisivat määrittelyn tekemistä. Esimerkiksi kirjailijat ovat tyypillisesti saaneet jonkin aivan muun kuin taiteilijan pohjakoulutuksen.
Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore julkaisee tutkimusta ammattitaiteilijoiden tilanteesta ja asemasta. He määrittävät ammattitaiteilijan neljällä kriteerillä: ammatti- ja etujärjestön jäsenyys, käyttökorvauksen saaminen taiteen tekijänä, taiteilijakoulutus sekä apurahan saaminen.
Käytännössä ala itse, eli muut taiteilijat ovat vahvasti määrittelemässä sitä, ketkä lasketaan taiteilijoiksi. Valtion taiteilija-apurahojen jako perustuu vertaisarviointiin, ja myös taiteilijoiden omat ammattijärjestöt rajaavat sitä, ketkä pääsevät jäseniksi. Esimerkiksi Taidemaalariliiton kokelasjäseneksi pääsee suoritettuaan kuvataiteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon. Varsinaiseksi jäseneksi pääsee vasta, kun on kuvataiteilijana ansioitunut. Sitä arvioivat vanhat jäsenet.
Taiteilijan määrittely on olennaista, sillä kunnilla on lakisääteinen velvollisuus edistää ammattitaiteilijoiden työskentelyedellytyksiä ja se on myös yksi valtiollisen kulttuuripolitiikan painopisteitä. Lähtökohta on isänmaallinen: ei riitä, että ihmisillä on nautittavanaan taidetta, vaan tarvitaan myös suomalaisten ammattitaiteilijoiden tekemää taidetta.
Tekijöiden ja taiteilijoiden asema on kulttuuripolitiikassa keskeinen kysymys senkin takia, että taide on aina jonkun tekemää. Merkittäviä kysymyksiä taiteilijapolitiikassa ovat taidetyöpaikkojen, palkkojen, tekijänoikeuksien, apurahojen ja työskentelytilojen lisäksi myös sosiaaliturvakysymykset. Suomalainen sosiaaliturva on aina ollut heikosti sovitettavissa yrittäjätyyppiseen työhön, jota kulttuurialalla tehdään paljon.
