kulttuurihyvinvointi

Kuvituskuva. Nuoret nautimassa musiikki- ja kirjastopalveluista.

Kulttuurihyvinvointi vahvistuu kunnissa

Uuden tiedon mukaan kulttuuri­hyvinvointitoiminta kunnissa on ottanut merkittävän harppauksen eteenpäin. Kuntien ja kulttuuritoimijoiden yhteistyörakenteet ovat vahvistuneet, ja konkreettiset tavoitteet kulttuurin…

Kuvituskuva taiteen perusopetuksesta. Lapsi, trumpetti, ballerina, tonttu.

Lausunto taiteen perusopetuksen uudistuksesta

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry muistuttaa taideopetuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä muun muassa kulttuuripoliittisessa selonteossa tunnistettujen tulevaisuustaitojen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin…

Kuvituskuva: Taide ja kulttuuri on investointi inhimilliseen pääomaan

Taide ja kulttuuri on investointi inhimilliseen pääomaan ja tuottavuuteen

Suomen talouskasvu vaatii investointeja ihmiseen. Ilmankos tämän syksyn muotikäsite onkin inhimillinen pääoma. Tarvitsemme sekä lisää työvoimaa, että tuottavuuden kasvua. Meidän…

Kuvituskuva taiteesta ja kulttuurista. Nainen soittaa viulua.

Kulttuuri- ja luovien alojen vaikutukset yhteiskuntaan

Aineettoman pääoman suhde tuottavuuteen on merkittävä Kulttuuri- ja luovat alat on keskisuuri, työllistävä toimiala, jolle hallitus on asettanut poikkeuksellisen kovan…

Kuvituskuva kuntien valtionosuuksien leikkauksista ja sen vaikutuksesta kulttuuripalveluihin.

KULTA ry:n lausunto kuntien valtionosuuksien leikkauksista 

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry arvioi, että kuntien 75 miljoonan euron suuruisesta valtionosuuksien leikkauksesta laskennallista vos-määrärahaa leikkaantuu kirjastoilta 2…

Kuvituskuva, jossa näkyy balettia, musiikkia, sirkusta, yms.

Kulttuurihyvinvointi ottaa paikkansa hyvinvointipolitiikassa

Kulttuurihyvinvointi on noussut viimeisen 15 vuoden aikana suomalaisen hyvinvointipolitiikan vakavasti otettavaksi osa-alueeksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuore politiikka-analyysi osoittaa, että kulttuurihyvinvointitoiminta…

Kuvituskuva: Kaikilla on oikeus nauttia kulttuurista. Kuvassa iäkas nainen ja nuori poika.

Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö saatava sujuvaksi, jotta kulttuuri kuuluisi kaikille

Aluevaalit on käyty ja uusien aluevaltuustojen ja aluehallitusten tehtävä on nyt miettiä, miten saada rahat riittämään siten, että lakisääteiset palvelut…

Kuvituskuva: miten hyvinvointialueilla osataan hyödyntää kulttuuria hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Hyvinvointialueilla paljon parannettavaa kulttuurin hyödyntämisessä

Uutta tutkimustietoa aluevaltuutettujen käyttöön Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore on tehnyt ansiokkaan raportin siitä, miten suunnitelmallisesti ja vaikuttavasti hyvinvointialueilla osataan hyödyntää kulttuuria…

Kuvituskuva: kulttuurilla vastataan nuorten mielenterveyskriisiin.

Kulttuuri keinona vastata nuorten mielenterveyden kriisiin

Tiivistetyt johtopäätökset ja suositukset eurooppalaisesta Culture for Health -raportista 1. Kulttuurilla on merkittävä vaikutus nuorten hyvinvointiin 2. Kulttuuriosallistuminen tukee nuorten…

KULTA ry:n kuvitusta. Moninaisia taiteeseen liittyviä elementtejä sekä herkkuja.

Taide on ihmisyyden ytimessä

Rosa Meriläisen avajaispuhe Kesäsade-näyttelyssä, Taidehalli 16.5.2025 Arvoisat taiteen ystävät ja taiteilijat, Puhun työkseni taiteen puolesta, mutta parhaiten sen tekee taide…

Kuvassa Sirkus Magenta

Mental Health Art Week (MHAW) 19.–25.5.2025 – Taide tekee hyvää mielelle

Ensi viikolla vietetään jälleen Mental Health Art Weekia (MHAW) – taiteen ja mielenterveyden juhlaa. MIELI ry:n koordinoimaa tapahtumaviikkoa järjestetään tänä…

Kuvituskuva. Rosa Meriläisen teksti KULTA ry:n blogissä

Kulttuuri kuuluu aluevaaleihin!

Kulttuurilla, taiteella ja taidelähtöisillä menetelmillä on tutkitusti vahva yhteys ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Siksi kulttuuri kuuluu myös aluevaaleihin.  Kulttuuri- ja…